Tyttö lähti, mutta toruskeli kaiken matkaa. Hän otti astiakseen kauneimman hopeamaljan mitä talossa oli. Tuskin hän oli ehtinyt lähteelle, kun metsästä tuli loistavasti puettu nainen, joka pyysi häneltä juotavaa. Se oli sama hengetär, joka oli näyttäytynyt hänen sisarelleen, mutta joka nyt oli ottanut prinsessan muodon ja vaatteet nähdäkseen, kuinka pitkälle tytön epäkohteliaisuus menisi.
"Sitäkö varten olen tänne tullut", vastasi tuo tuhma, kopea tyttö, "että antaisin teidän juoda? Olen kai tuonut hopeamaljankin vartavasten tarjotakseni arvon rouvalle juomista. Minun mielestäni saatte juoda itse, jos haluttaa."
"Etpä ole juuri kilteimpiä", sanoi hengetär vihastumatta. "Hyvä on, koska olet niin vähän kohtelias, saat sellaisen lahjan, että joka sanalta minkä sanot, putoaa suustasi käärme tai sammakko."
Kun äiti huomasi tytön tulevan, huusi hän jo kaukaa: "Mitä kuuluu, tyttöni?"
"Sitä kuuluu, äitini", matki tuo tuhma tyttö pudottaen suustaan kaksi kyytä ja kaksi sammakkoa.
"Oi taivas!" huudahti äiti. "Mitä minä näen? Se on sisaresi syy, ja hän saa sen maksaa." Ja äiti juoksi heti lyömään nuorempaa tyttöä.
Lapsi parka pakeni ja juoksi läheiseen metsään. Kuninkaan poika, joka palasi metsästysretkeltä, kohtasi hänet ja nähdessään tuon ihanan tytön kysyi, mitä hän teki täällä niin yksin ja miksi hän itki.
"Voi, hyvä herra, äiti on ajanut minut kotoa pois."
Kuninkaan poika näki, että hänen suustaan putosi viisi tai kuusi helmeä ja yhtä monta timanttia, ja hän pyysi tyttöä kertomaan, mistä se johtui. Tyttö kertoi hänelle koko seikkailunsa. Kuninkaan poika rakastui häneen, ja koska hänen mielestään tällainen lahja oli arvokkaampi kuin kaikki mitä joku toinen voi saada myötäjäisiksi, vei hän tytön isänsä, kuninkaan, palatsiin ja otti hänet vaimokseen.
Sisaresta taas tuli niin sietämätön, että oma äiti ajoi hänet pois kotoa. Onneton tyttö juoksi pitkät matkat löytämättä ketään, joka olisi tahtonut hänet taloonsa, ja heitti viimein henkensä jossakin metsän loukossa.