"Minä näen", vastasi Riquet Töyhtöpää, "että ehdotukseni tuottaa teille tuskaa, enkä ihmettele sitä ollenkaan. Mutta minä annan teille kokonaisen vuoden ajatusaikaa."
Prinsessalla oli niin vähän älyä ja samalla hän niin hartaasti halusi saada sitä, että hänen mielestään tuo vuosi ei päättyisi koskaan, ja hän suostui ehdotukseen. Tuskin hän oli luvannut tulla Riquet Töyhtöpään vaimoksi päivälleen vuoden kuluttua, kun hän jo tunsi olevansa aivan toinen kuin ennen. Hän huomasi uskomattoman helpoksi sanoa kaiken mitä halusi, ja sanoa se hienosti, luontevasti ja koruttomasti. Seuraavassa hetkessä hän alotti Riquet Töyhtöpään kanssa hienon ja tahdikkaan keskustelun, jonka aikana hän oli siinä määrin henkevä, että Riquet luuli antaneensa hänelle enemmän älyä kuin mitä hänelle itselleen oli jäänyt.
Kun prinsessa palasi linnaan, oli koko hovi vallan ymmällään niin äkillisestä ja eriskummallisesta muutoksesta, sillä prinsessan puhe oli nyt yhtä ymmärtäväistä ja henkevää kuin se ennen oli ollut typerää. Koko hovin valtasi ilo suurempi kuin kuvitella voi, ainoastaan nuorempi sisar ei ollut juuri mielissään, sillä koska hän ei enää ollut sisartaan etevämpi älykkyydessä, näytti hän tämän rinnalla vain epämiellyttävältä kuvatukselta.
Kuningas antoi arvoa tyttärensä mielipiteille, kokosipa joskus neuvostonsa hänen huoneeseensa. Kun huhu muutoksesta oli levinnyt, tekivät naapuri valtakuntain nuoret prinssit kaikkensa voittaakseen hänen rakkautensa, ja melkein kaikki kosivat häntä. Mutta prinsessa ei löytänyt ketään tarpeeksi henkevää, ja hän kuunteli kaikkia menemättä kihloihin kenenkään kanssa.
Mutta sitten tuli niin mahtava, rikas, älykäs ja komea prinssi että prinsessa ei voinut olla tuntematta suopeutta häntä kohtaan.
Kun isä tämän huomasi, sanoi hän että tytär saisi itse vapaasti valita puolisonsa, hänen ei tarvinnut muuta kuin ilmaista päätöksensä.
Mutta koska lopullisen päätöksen tekeminen tässä asiassa on sitä vaikeampaa mitä älykkäämpi ihminen on, kiitti prinsessa isäänsä ja pyysi miettimisaikaa.
Hän meni sattumalta kävelemään samaan metsään, jossa hän oli tavannut Riquet Töyhtöpään, saadakseen paremmassa rauhassa pohtia, mitä hänen olisi tehtävä. Kulkiessaan metsässä syviin ajatuksiin vaipuneena hän kuuli jalkainsa alta kumeata ääntä, niinkuin suuri joukko ihmisiä olisi siellä kulkenut edestakaisin kovassa touhussa.
Hän kuunteli tarkkaavammin ja kuuli jonkun sanovan: "Tuo minulle kattila." Toinen sanoi: "Anna tänne tuo pata." Kolmas sanoi: "Pane tulta pesään."
Samassa avautui maa, ja hän näki jalkainsa alla ikäänkuin suuren keittiön täynnä keittäjiä, kokkipoikia ja kaikenlaista palveluskuntaa loistavan juhla-aterian valmistushommissa. Keittiöstä tuli kolmisenkymmentä paistimestaria, jotka asettuivat pitkän pöydän ympärille erääseen käytävään metsässä ja rupesivat paistihaarukka kädessä, vanhanaikainen ketunhäntä-lakki korvalla työskentelemään kaunissointuisen laulun tahdissa.