Saattaa ajatella että kuningatar, joka ei ollut kokonaan vailla itserakkautta, vaati kuninkaalta tämän valan, koska hän ei uskonut että maailmassa olisi toista hänen vertaistaan naista. Hän luuli nyt voivansa olla varma siitä että kuningas ei menisi toisiin naimisiin.
Sitten hän kuoli. Koskaan ei mies ole surrut niin kiihkeästi: itkua ja nyyhkytystä yöt ja päivät, siinä lesken niukka lohdutus yksinäisyydessään.
Suuret surut eivät ole kestäviä. Valtakunnan mahtavimmat miehet kokoontuivat neuvotteluun ja tulivat yhtenä miehenä pyytämään kuningasta menemään uusiin naimisiin. Ensi kertaa kuultuna ehdotus tuntui kuninkaasta kovalta ja sai hänet taaskin vuodattamaan kyyneleitä. Hän vetosi kuningattarelle tekemäänsä valaan ja kehotti neuvosherroja koettamaan, voisivatko he mistään löytää prinsessan, joka olisi kauniimpi kuin hänen vaimovainajansa. Kuningas itse uskoi sitä mahdottomaksi.
Mutta neuvosherrat pitivät sellaista lupausta lapsellisuutena ja sanoivat että kauneus merkitsee vähän, jos kuningatar vain on kunnon nainen ja kelpaa äidiksi. Valtion rauhan ja turvallisuuden vuoksi tarvittiin prinssejä. Prinsessalla oli kyllä kaikki ominaisuudet, joita suuri kuningatar tarvitsee, mutta hänen puolisokseen oli valittava muukalainen, ja silloin tämä muukalainen joko veisi hänet omaan maahansa tai jäisi hallitsemaan hänen kanssaan, ja silloin heidän lapsensa eivät enää olisi samaa hallitsijahuonetta. Ja jos hallitsija ei enää olisi samanniminen, voisivat naapurikansat ruveta sotimaan heitä vastaan ja tuhota koko kuningaskunnan. Nämä ajatukset tehosivat kuninkaaseen ja hän lupasi miettiä asiaa.
Hän rupesi nyt innokkaasti etsimään naimaikäisten prinsessain joukosta sitä, joka voisi sopia hänelle. Hänelle tuotiin joka päivä ihastuttavia kuvia, mutta kukaan ei viehättävyydessä vetänyt vertoja kuningatarvainajalle, eikä kuningas voinut tehdä päätöstään.
Onnettomuudeksi sattui kuningas huomaamaan että prinsessa, hänen tyttärensä, ei ollut ainoastaan kaunis ja ihastuttava, vaan vieläpä voitti kuninkaallisen äitinsä henkevyydessä ja suloudessa. Ja silloin kuninkaan mieleen johtui hullu ajatus ottaa prinsessa puolisokseen, koska tämä yksin voisi päästää hänet valasta.
Kaino ja hyveellinen nuori prinsessa oli pyörtyä kauhusta, kun kuningas teki ehdotuksensa. Hän heittäytyi kuninkaallisen isänsä jalkoihin ja pyysi koko sielunsa voimalla ettei kuningas pakottaisi häntä sellaiseen rikokseen.
Mutta kuningas oli kerta kaikkiaan saanut päähänsä tämän kummallisen ajatuksen. Rauhoittaakseen prinsessan omaatuntoa hän meni kysymään neuvoa vanhalta pakanapapilta, druidilta. Tämä druidi oli vähemmän harras kuin kunnianhimoinen, ja päästäkseen mahtavan kuninkaan uskotuksi hän uhrasi viattoman ja hyvän prinsessan onnen. Hän liehitteli kuningasta niin taitavasti, esitti aiotun rikoksen niin kauniissa valossa että kuningas lopulta uskoi tekevänsä hurskaan teon, jos meni naimisiin tyttärensä kanssa. Tuon katalan miehen puheet olivat kuninkaalle kovin mieleen, hän syleili druidia ja palasi linnaansa entistä itsepäisempänä. Prinsessa sai määräyksen valmistautua tottelemaan kuningasta.
Hätääntynyt nuori prinsessa ei osannut ajatella muuta kuin miten hän pääsisi tapaamaan kummiansa, syreenihaltiatarta. Tätä varten hän lähti samana yönä matkaan somissa pikku vaunuissa, joiden eteen oli valjastettu lammas, joka tunsi kaikki tiet. Hän pääsi onnellisesti perille.
Haltiatar rakasti prinsessaa ja sanoi tietävänsä, minkätähden tämä tuli hänen luokseen. Prinsessan ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan, hänellä ei ollut mitään pelättävää, jos hän tarkoin noudattaisi kumminsa neuvoa.