Prinssi meni suuren marmoripihan poikki ja nousi portaita, tuli vahtisotilaitten saliin, missä miehet seisoivat rivissä, pyssy olalla, ja kuorsasivat kilpaa. Hän kulki monen huoneen läpi, joissa nukkui joukottain aatelisherroja ja naisia, mikä seisaallaan, mikä istuallaan. Sitten hän tuli kokonaan kultaiseen huoneeseen ja näki vuoteella, jonka verhot oli vedetty joka taholta auki, kauneimman ilmestyksen mitä koskaan on nähty: siinä nukkui prinsessa, noin viisi- tai kuusitoistavuotias, jonka kauneuden säteilyssä oli jotakin ihmeen kirkasta, kuin jumalaista. Prinssi lähestyi ihaillen ja vapisten ja laskeutui polvilleen hänen viereensä.
Koska hetki oli tullut ja lumous päättynyt, heräsi prinsessa. Hän katsoi prinssiin hellemmin kuin näin ensi näkemältä tuntui sopivankaan ja sanoi:
"Tekö se olette, prinssini? Kylläpä teitä sai odottaa kauan."
Prinssi hurmaantui näistä sanoista ja vielä enemmän tavasta, jolla prinsessa ne lausui, eikä tietänyt miten ilmaista iloaan ja kiitollisuuttaan. Hän vakuutti rakastavansa prinsessaa enemmän kuin omaa itseään. Hänen puheensa oli kankeata, mutta se miellytti prinsessaa sitä enemmän, sillä mitä vähemmän sanoja, sitä enemmän rakkautta. Prinssi oli enemmän hämillään kuin prinsessa, ja sehän ei ollut ihmekään. Olihan prinsessalla ollut aikaa uneksia, mitä hän sanoisi prinssille, sillä onhan todennäköistä, vaikkei satu sitä mainitsekaan, että hyvä haltiatar niin pitkän nukkumisen ajaksi oli hankkinut hänelle mieluisain unten ilon. Neljä tuntia he puhelivat keskenään eivätkä vielä ehtineet sanoa puoliakaan, mitä heillä oli sanottavaa toisilleen.
Sillävälin oli prinsessan mukana herännyt koko palatsi, jokainen ajatteli tehtäväänsä, ja koska muut eivät olleet rakastuneita, olivat he kuolla nälkään. Ylihovirouva, jolla oli kiire niinkuin muillakin, tuli kärsimättömäksi ja sanoi äänekkäästi prinsessalle että paisti oli pöydässä. Prinssi auttoi prinsessaa nousemaan, tämä oli täysissä vaatteissa, ja suuremmoisen hieno hänen pukunsa olikin, mutta prinssi ei huolinut sanoa hänelle että hän oli puettu isoäidin aikaiseen pukuun ja että hänellä oli vanhanaikainen röyhelökaulus. Se vain kaunisti prinsessaa.
He siirtyivät peilisalonkiin ja söivät illallista, jota prinsessan upseerit tarjosivat. Viulut ja oboet soittivat vanhoja kappaleita, jotka olivat hienon hienoja, vaikka niitä ei ollut soitettu sataan vuoteen. Illallisen jälkeen, jotta ei menetettäisi aikaa, vihki hovipappi heidät linnankappelissa, ja ylihovirouva veti verhon kiinni.
He nukkuivat vähän, sillä prinsessa ei ollut juuri unen tarpeessa, ja prinssi jätti hänet aamun koitteessa palatakseen kaupunkiin, missä hänen isänsä mahtoi jo olla levoton hänen tähtensä.
Prinssi kertoi isälleen eksyneensä metsästysretkellä ja viettäneensä yötä sysimiehen luona, joka oli antanut hänelle ruuaksi mustaa leipää ja juustoa. Kuningas, joka oli kunnon mies, uskoi häntä, mutta kuningatar ei ollut yhtä varma asiasta, ja nähdessään poikansa lähtevän metsästysretkelle melkein joka päivä ja keksivän aina tekosyitä, millä selittää parin kolmen yön poissaoloa, alkoi kuningatar uskoa että pojalla oli jokin rakkausjuttu tekeillä. Yli kaksi vuotta viettivät prinssi ja prinsessa tällä tavoin ja saivat kaksi lasta, joista ensimmäinen, tyttö, sai nimen Aamurusko ja toinen, poika, nimen Päivä, koska hän oli vielä kauniimpi kuin sisar.
Päästäkseen salaisuuden perille sanoi kuningatar usein pojalleen, että elämässä pitää toki malttaa mielensä. Mutta prinssi ei uskaltanut uskoa hänelle salaisuuttaan, sillä hän pelkäsi äitiään, vaikka rakastikin häntä. Kuningatar nimittäin oli jättiläisten heimoa, ja kuningas oli ottanut hänet vaimokseen vain siksi, että hän oli niin rikas. Hovissa kuiskailtiin sellaistakin, että kuningattarella oli jättiläisten taipumuksia ja että kun hän näki pieniä lapsia, oli hänen kovin vaikea olla hyökkäämättä heidän kimppuunsa. Siksi ei prinssi uskaltanut hiiskua mitään.
Mutta kun kuningas kahden vuoden päästä kuoli ja prinssistä tuli hallitsija, ilmoitti hän julkisesti avioliitostaan ja meni suurin juhlallisuuksin noutamaan vaimoaan, kuningatarta, linnaan. He saapuivat loistavin menoin pääkaupunkiin, ja nuori kuningatar otti paikkansa hovissa.