Mutta kolme tahi neljä intiaania näytti päättäneen vangita hänet ja he ahdistivat häntä niin kiihkeästi, että hän ei voinut työntää vesille yhtään kanoottia. Hän paiskasi pyssyllään vihollisiaan ja syöksyi samassa jokeen sukeltaen syvälle. Ollen hyvä uimari sukelsi hän pitkän matkaa ja virran viemänä nousi hän veden pinnalle kaukana rannasta. Siitä huolimatta keksivät intiaanein tarkat silmät hänet heti, mikä ilmeni heidän päästämästään ulvonnasta ja häntä kohti ammutuista laukauksista.
Onneksi oli luolassa vallitseva hämärä niin pettävä, että Jack pääsi leikistä aivan ehyenä pientä naarmua olkapäässä lukuunottamatta. Voimakkain vedoin uiden ja myötävirran kiidättämänä hän pian katosi suuren luolan pimeyteen. Kuitenkin hän pelkäsi, että intiaanit ajaisivat häntä takaa kanooteillaan ja sentähden hän päätti näytellä kuollutta.
Juuri kun hän oli saapumaisillaan valoisan alan rajaan, hän päästi tuskallisen huudon, ikäänkuin hän olisi ollut kuolettavasti haavoittunut ja heittäen kätensä ylös vajosi hän veden alle eikä näyttäytynyt ennenkuin hän oli pimeyden suojassa.
Kepponen onnistui. Chickamanga-soturit luulivat hänet kuolleeksi eivätkä yrittäneetkään takaa-ajoa. Mutta tuo urhoollinen kapteeni ei ollut vielä vapaa vaaroista. Kaukana siitä.
Veden kylmyys alkoi pian vaikuttaa jäykistävästi hänen jäseniinsä ja heikontavasti hänen voimiinsa, kunnes hän lopulta pelkäsi saavansa suonenvedon tahi jonkun muun kuolettavan kohtauksen. Ainoastaan lannistumattoman luontonsa avulla kykeni hän kestämään loppuun saakka.
Vihdoin alkoivat hänen voimansa pettää, mutta samassa hän tuli sille paikalle, jossa Nancy Ward oli vienyt hänet ja hänen toverinsa joen yli. Kanootti oli vielä tallella ja uituaan maihin irroitti Jack kiinnitysköyden ja astui alukseen. Hän työnsi kanoottinsa keskelle virtaa ja käyttäen melaa vain peränpitoon antoi hän virran kuljettaa sitä eteenpäin. Siitä huolimatta tuntui venematka tuolla maanalaisella virralla kylläkin kaamealta, sillä muuta valoa ei ollut kuin luolan suulta pilkottava päivä. Siitä oli niin paljon apua, että hän parhaiksi kykeni pitämään kanoottinsa loitolla rannan kallioista, ja se viitoitti hänelle tien ulkomaailmaan. Häntä vahvisti sekin toivo, että jos hän pääsisi ulos, niin hän voisi pelastaa monen toverinsa hengen, sillä hän tiesi aivan hyvin, ettei Sevier jättäisi mitään keinoa käyttämättä koettaessaan pelastaa hänen toverinsa kuultuaan heidän tukalasta asemastaan.
Nuoren englantilaisen suurin vaikeus oli pysyä valveilla. Uhkaavasta vaarasta pelastuminen, pimeys ja kanootin hiljainen keinuminen vaikuttivat sellaisen uneliaisuuden, että kaikista ponnistuksista huolimatta hän silloin tällöin vaipui horroksiin. Hän havahtui aina, kun joku suuri yölepakko, joita luolassa oli runsaasti, sivu lentäessään hipaisi siivellään hänen kasvojaan. Aukon läheisyydessä virkistivät kirkas valo ja raitis ilma häntä niin, että hän alkoi voimakkaasti meloa ja saapui pian päivän valoon.
»Luojan kiitos, että pääsin sieltä», huudahti Jack hartaasti, kun hän vielä kerran täysin siemauksin hengitti ulkoilmaa. Virkistävä ja suloinen ilma sähkötti hänen hermonsa saattaen veren kiertämään vilkkaasti hänen suonissaan, ja häntä halutti hihkaista ilosta.
Mutta tämä ilo muuttui pian suruksi, kun hän muisti onnettomat toverinsa, jotka vielä taistelivat henkensä puolesta tuossa kamalassa paikassa ja joista kenties ei yksikään enää ollut elossa. Samassa tervehti häntä kaikuva eläköön-huuto, ja hän näki miesjoukon seisovan eräällä kummulla joen lähellä. Jack huusi vastaan ja käänsi kanootin keulan rantaan. Sevier oli häntä vastaanottamassa ojennetuin käsin, ja Jack kertoi hänelle muutamin lyhyin sanoin mitä oli tapahtunut ja kuinka tukalaan asemaan hänen toverinsa olivat jääneet.
Luonteenomaisella ripeydellään ja neuvokkuudellaan teki Sevier suunnitelman miesparkojen vapauttamiseksi. Neljä tahi viisi taitavinta ampujaa lähti hänen kanssaan kanootilla, ja viisikymmentä miestä eteni jalkaisin valmiina auttamaan heitä. Alleyne pyysi päästä heidän oppaakseen, sillä raitis ilma ja ravinto olivat kokonaan virvoittaneet hänet ja hänen haavansa oli huolellisesti sidottu. Kun kukaan muu ei tuntenut luolaa ollenkaan, niin Sevierin oli pakko, vaikkakin vastenmielisesti, suostua hänen pyyntöönsä, sillä hän ymmärsi hyvin minkälaiseen koetuksen Jack oli juuri läpäissyt.