»Se merkki on myös sinun kuolemasi», kuului luja vastaus, jonka luotettavaisuudesta kymmenkunta ampuma-aukoista ilmestyvää pyssynpiippua meni takuuseen.
»Saattaa olla», vastattiin kylmästi, »mutta se ei nuorukaista pelasta. Arvasin tämän, näetkös, ja annoin lähtiessäni ankaran määräyksen hirttää hänet heti kun yksikään pyssy pamahtaisi.»
Harrod puraisi huultaan harmistuneesti. Oli katkeraa ja raivostuttavaa olla Girtyn laisen roiston armoilla, ja hän alkoi käydä melkein toivottomaksi, sillä hän oli verenvuodosta hyvin heikko. Hän ei voinut keksiä mitään pelastuksen keinoa enää. Jos hän noudattaisi tuon roiston vaatimusta ja luovuttaisi varustuksen, niin mikä takaisi, ettei kaikkia murhattaisi? Yhden uhrin asemesta voisi mennä kaksikymmentä. Senkin hän tiesi aivan varmaan, että vaikka hän taipuisikin roiston vaatimukseen voidakseen pelastaa Alleynen hengen, niin hänen toverinsa eivät milloinkaan suostuisi siihen, sillä se oli melkein kuin itsemurha, ja sentähden se keino oli mahdoton.
Päällikön levottomat ajatukset keskeytyivät äkkiä, kun hänen vainoojansa kovalla äänellä tiedusteli, täytyikö hänen vielä kauankin odottaa vastausta. Johanna oli poistunut ampuma-aukolta parin minuutin ajaksi neuvotellakseen Kentonin kanssa, ja hän palasi juuri takaisin Harrodin vielä miettiessä vastausta ja alkoi puhua rosvolle sulhonsa puolesta. Yhtä hyvin hän olisi voinut puhua jollekin tukille paaluaitauksessa kuin vedota edessään olevaan paatuneeseen roistoon.
Johanna ei välittänyt miehen huomautuksista, vaan jatkoi puhettaan niin kiihkeästi ja itsepintaisesti, että Harrod, joka tunsi tyttärensä ylevyyden ja naisellisen ylpeyden, alkoi aavistaa, että Johannan todellinen tarkoitus oli kiinnittää miehen huomio kokonaan häneen, samalla kun jotakin tärkeätä oli toisaalla tekeillä. Hän arvasi oikein.
Johannan ja Kentonin välisen pikaisen neuvottelun tuloksena oli, että pieni, valikoitu joukko metsästäjiä hiipi juuri samaan aikaan tuon kuuluisan erämiehen johdolla ulos varustuksen toiselta puolen aikoen yrittää hyökätä intiaanein selkään. Metsästäjät tunsivat tiensä hyvin ja pysytellen jokitörmän suojassa metsänreunaan saakka pääsivät he perille ja onnistuivat aikeessaan.
Eikä hetkeäkään liian myöhään. Girty menetti kärsivällisyytensä viivytyksien takia ja laukotti miestensä luo, ja ellei hän olisi joutunut riitaan erään päällikön kanssa, kuten näytti, niin Jack-parka olisi heti menettänyt henkensä tuon roiston kostonhimoisten ja julmien tarkoitusperien uhrina. Miten olikaan, niin tuo viivytys soi Kentonille sen verran aikaa, että hän ehti sijoittaa miehensä mahdollisimman edullisesti metsän reunaan noin kuudenkymmenen askeleen päähän tuosta kohtalokkaasta puusta.
»Nyt toverit», hän sanoi, »tarkastakaa pyssynne älkääkä ampuko ennenkuin annan luvan! Kun se on annettu, niin tähdätkää alas ja antakaa paukkua!»
Harrod tyttärineen ei ollut myöskään toimeton. Hän oli koonnut jäljellä olevan puolustusväen ampuma-aukolle auttaakseen ammunnallaan tovereitaan tahi tarpeen vaatiessa tehdäkseen uloshyökkäyksen toveriensa paluun suojelemiseksi. Johanna oli pannut päällensä ratsastushameensa ja oli valmis heti tilaisuuden sattuessa avustamaan sulhonsa pelastusta.
Tuo urhoollinen tyttö oli yksinkertaisten ja ystävällisten metsästäjien suuri suosikki ja eräs heistä oli heti valmis satuloimaan hänen hevosensa ja pitämään sitä valmiina tytön tuskallisesti vahtiessa ampuma-aukolla. Hän pelkäsi että Girty ehtisi panna uhkauksensa täytäntöön ennenkuin hänen ja Kentonin suunnittelema sotajuoni oli loppuunsuoritettu.