Se oli Girty!
»Ohoh!» naurahti hän ilkeästi ja tarttui Johannan hevosen suitsiin. »Nythän minä sain teidät molemmat.» Hän viittasi lähimmän intiaanin luoksensa ja käski hänen ottaa kiinni Alleynen, joka oli pysähtynyt nähdessään Johannan joutuvan vangiksi, jota Girty nyt alkoi raahata mukanansa.
Nuorukainen oli voimaton estämään. Hänen kätensä olivat vielä sidotut selän taakse ja silmukka riippui hänen kaulassaan ja sitäpaitsi oli hän aivan menehtyä uupumuksesta kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kokenut.
Huomattuaan asian laidan turvautui Johanna-parka samaan keinoon kuin äskenkin alkaen liikuttavasti rukoilla roistolta armoa voittaakseen joka tapauksessa niin paljon aikaa, että hänen isänsä tahi joku toinen ehtisi tulla apuun. Mutta rukoukset vain raivostuttivat hänen vangitsijaansa ja olivat vähällä aiheuttaa Jackin tuhon.
»Lyö vankisi kuoliaaksi ja hyppää tämän lörpöttelijän taakse! Meidän täytyy kiirehtiä tahi meille käy huonosti!» huusi Girty. Kuullessaan tämän julman käskyn pääsi Johannalta sydäntäsärkevä ja epätoivoinen huuto, ja hän kääntyi viimeisen kerran tuohon sydämettömään roistoon päin silmissään liikuttava pyyntö. Mutta turhaan.
»Tee heti paikalla kuten käskin!» karjaisi Girty intiaanille pelosta ja raivosta puolihulluna, sillä katsahdettuaan ympärilleen näki hän Harrodin ja muutamien hänen seuralaistensa kiiruhtavan paikalle.
Intiaani, joka oli rotunsa uljas edustaja ja ilmeisesti päällikkö kotkansulkatöyhdöstä päättäen, ei liikauttanut kättänsäkään. Hän katseli Johannaa tarkkaavaisesti pitäen toista kättä Jackin olkapäällä ja nojaten toisella pitkään rihlakkoonsa. Tytön liikuttavat rukoukset, jotka olivat kaikuneet ihmisyytensä kadottaneen maanmiehensä kuuroille korville, olivat panneet jonkun hellän kielen väräjämään tuon punaisen miehen jalossa sydämessä.
»Ugh!» hän huudahti. »Logan on soturi. Hän ei sodi naisia vastaan eikä murhaa vankejaan!»
»Kuole sitten, uppiniskainen koira!» karjaisi Girty ja laukaisi rihlakkonsa suoraan päällikköä kohti.
Mutta hänen juuri koskettaessaan liipasinta löi tuo aina valpas Johanna pyssynpiipun ylös ja kuula lensi vahinkoa tekemättä ylitse.