»Ei suututa, nuori mies», vastasi metsästäjä puolustavasti; »minä vain oletan teidän tietävän, että englantilaiset ovat yllyttäneet cherokeesit, creekit ja choctawit sotaan uudisasukkaita vastaan.»
»Ei milloinkaan, en voi uskoa sitä!» huudahti Jack vihaisesti. »He ovat voineet lähettää sanansaattajia hankkiakseen varmuuden intiaanein puolueettomuudesta tässä uhkaavassa sodassa, mutta ei yllyttääkseen näitä taisteluun. Isäni on sanonut minulle usein, että hän tulee aina voimakkaasti vastustamaan sitä, että intiaaneja yllytetään taisteluun valkoisia vastaan.»
»Niinpä kyllä, ja siten uskon jokaisen ajattelevan, joka pitää kunnianaan olla englantilainen ja joka hiukankin tuntee intiaanein sodankäyntitapoja, mutta minä arvaan, että olette velvollisia toimeenpanemaan kaikki määräykset, joita saatte Englannista, olivatpa ne sitten minkälaisia hyvänsä.»
»Totta on», vastasi Alleyne miettivästi, »mutta jos joskus pääsen täältä, niin tahdon kaikin voimin tehdä asian todellisen laidan maanmiehilleni tunnetuksi ja lopettaa tämän julman ja häpeällisen politiikan!»
»Hyvin puhuttu, nuori mies! Mutta joka tapauksessa on meidän ennen kaikkea koetettava vapauttaa Watangan asukkaat.»
Alleynen hämmästynyt katse ei jäänyt hänen kumppaniltaan huomaamatta, ja tämä tulkitsi hänen ajatuksensa aivan oikein.
»Ajattelette meillä olevan tarpeeksi tekemistä siinäkin, kun vapautamme itsemme.»
»Niin juuri, sillä todellakaan en tajua, onko meillä minkäänlaisia mahdollisuuksia siihen. Olen kumminkin halukas ja kiihkeä koettamaan», vastasi Jack. »Tosiaankin», jatkoi hän, »olin juuri aikeissa murtautua ulos, kun te saavuitte. Olin tulla hulluksi, kun ajattelin noita intiaanein saartamia ihmisparkoja, jotka, nyt saavat turhaan toivoa apua, jota minun piti heille hakea.»
Kun Alleyne lopetti puheensa, kuului jälleen kaukaista melua.
»Meidän on pidettävä silmämme auki voidaksemme pelastaa henkemme ja sitten auttaa ystäviämme», sanoi Kenton painaen korvansa erääseen seinän rakoon.