Intiaanin huudahdus katkaisi nämä synkät mietelmät. Hänen pälyilevät silmänsä olivat koko ajan maihin nousun jälkeen tutkineet ympäristöä.
»Katso, tuolla on lääkepensas!» huudahti hän melkein iloisesti osoittaen pientä pensasta, joka kasvoi kallion jyrkänteellä heidän yläpuolellaan. »Valkoinen veljeni ottaa tämän kirveen ja taittaa tarpeeksi meille molemmille», jatkoi hän antaen sotatapparansa Jackille.
Luutnantti ihmetteli suuresti, mihin hyödylliseen tarkoitukseen tuommoisia oksia voisi käyttää, mutta tahtomatta ilmaista epäilyksiään otti hän kirveen ja ryhtyi tehtäväänsä. Tehtyään pienen kierroksen saapui hän pienen saaren korkeimmalle huipulle enemmittä vaikeuksitta. Tullessaan metsikköön huomasi hän, että sen muodostivat pääasiallisesti surkastuneet pyökkipuut, joiden alla oli läjittäin enimmäkseen puoleksi pilaantuneita terhoja tahi tyhjiä kuoria, joista oravat tahi muut metsän eläimet olivat syöneet sydämen. Mutta siellä ja täällä pahkaisten juurien suojassa oli paljon täysin hyviä pähkinöitä, jotka olivat makeita ja herkullisia. Pyökkipuiden ja kallion reunan välissä kasvoi lääkeyrttipensaita.
Koottuaan takkinsa taskut pähkinöitä täyteen ryhtyi Jack taittamaan itselleen aika kimpun lääkepensaan oksia luullen, että niitä levitettäisiin maan päälle tilapäiseksi vuoteeksi. Siihen meni aikaa jonkun verran, kun hän voi työskennellä vain toisella kädellään.
»Ugh! Valkoinen veljeni on tuonut tarpeeksi lääkettä moneen haavaan!» huudahti Ellinipsico, kun Jack pudotti kimppunsa maahan.
»Haavoihin!» kertasi Jack vilpittömässä hämmästyksessä. »Pelkäänpä, etten ymmärrä sinua oikein!»
»Ellinipsico on näyttävä valkoiselle miehelle, kuinka hänen punaiset veljensä haavojansa parantavat», vastasi hän, ja ottaen kourallisen noita oksia rupesi hän niitä nopeasti kuorimaan metsästyspuukollaan.
Alleyne auttoi, minkä osasi, ja intiaanin kehoituksesta antoi hän tälle lingossaan olleen ison pyöreän kiven. Nyt oli jo melkoinen läjä kuorta kiskottuna, ja ottaen sitä kourallisen pani Ellinipsico sen sileälle kalliolle. Sitten otti hän kiven oikeaan käteensä ja alkoi voimakkaasti hieroa kuorta hienoksi. Vasemmalla kädellään hän koko ajan pani uutta kuorta kiven alle, kunnes koko läjä oli muuttunut pehmeäksi massaksi.
Koska kuori on mehuisampaa keväällä tahi kesällä, niin oli se nyt Ellinipsicon mielestä liian kuivaa, ja Jackin piti tuoda vettä joesta, jotta kuorta voitiin kostuttaa. Jatketun hieromisen jälkeen muuttui taikina melkein yhtä sitkeäksi kuin kitti, jolloin intiaanilta pääsi tyytyväinen murahdus. Hän ryhtyi nyt valmistamaan paria käärettä, levittäen taikinaa kahdelle liinavaatekaistaleelle, joihin ynnä siteisiin Jack luovutti mitä hänellä oli paidastaan jäljellä.
Koko toimitukseen ei mennyt puoltatoista tuntia enempää, jonka kuluessa nuo puoleksi nälkiintyneet miehet tyydyttivät nälkäänsä paahdetulla maissilla ja pähkinöillä.