»Odota», oli nuoren päällikön rauhallinen vastaus, »Ellinipsico tahtoo näyttää noille chickasaw-koirille, että haavoitettua pantteria ei ole hyvä seurata sen pesään!»
Ihmetellen, mikä julma suunnitelma oli mahtanut syntyä hänen ystävänsä aivoissa, hyppäsi Jack heti rannalle, kun he saapuivat saarelle. Hän oli ihmeissään, kun shawnee ei seurannut häntä, vaan jäi kanoottiin istumaan, mela kädessään.
XII.
SHAWNEEN KOSTO.
Alleyne ei ollut suinkaan epäluuloinen luonteeltaan, mutta hän ei voinut sille mitään, että hän oli levoton shawneen käytöksen takia. Tämä oli melonut kanootin erään jyrkän kallion synkkään varjoon ja istuen liikkumatonna kuin kuvapatsas katseli hän kiinteästi sitä saarta kohti, josta he olivat juuri lähteneet.
Minkähänlaista sotajuonta hän mahtoi suunnitella?
Ennenkuin Jack oli päässyt tyydyttävään päätökseen, sattui melojen selvä loiskinta hänen korvaansa, ja katsoen sinne päin, josta ääni kuului, näki hän noin kuusi kanoottia, jotka olivat täynnä intiaaneja, ilmestyvän suuremman saaren takaa. Ensin hän luuli niiden tulevan suoraan hänen piilopaikkaansa, ja hän heittäytyi pitkälleen muutamien mataloiden pensaiden taakse, mutta sitten hengitti hän jälleen, kun hän näki niiden nopeasti kääntyvän siihen pieneen lahdelmaan, josta he vasta olivat lähteneet. Jonkun aikaa heidän melansa välähtelivät kuutamossa, mutta sitten katosivat he kokonaan metsäisten rantojen tummaan varjoon.
Viimeinen kanootti oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun Ellinipsico liukui varovaisesti piilopaikastaan ja tullen lähelle sitä paikkaa, jossa Alleyne makasi, sanoi matalalla mutta selvällä äänellä:
»Valkoinen veljeni pysyy nyt siellä, missä on. Chickasaw-koirat ovat nyt Ellinipsicon ansassa!»
Ja ennenkuin hämmästynyt englantilainen oli ymmärtänyt noiden kummallisten sanojen merkityksen tahi kerennyt mitenkään estää tuota uskaliasta nuorta päällikköä, meloi hän jo nopein ja äänettömin vedoin suurempaa saarta kohti. Kun hän katosi sen manalanmustaan varjoon, niin kamala yksinäisyyden tunne valtasi Alleynen. Hän tunsi itsensä niin äärettömän avuttomaksi, kun hän silmäili ympärilleen tuolla parinkymmenen kyynärän levyisellä autiolla kalliolla, ja hän ymmärsi olevansa kokonaan yhden miehen uskollisuuden varassa, erään intiaanin, jota hän ei ollut eiliseen päivään saakka milloinkaan tavannut! Eikä ainoastaan hänen uskollisuutensa, vaan myöskin hänen hyvän onnensa varassa, sillä jos tuo rohkea nuorukainen epäonnistuisi uhkarohkeassa yrityksessään, oli se nyt mikä hyvänsä, olisi hän siten ehdottomasti vahvistanut heidän molempien tuomion.