»Ellinipsico on pitänyt sanansa», sanoi hän. »Chickasawit ovat satimessa. He eivät enää meitä häiritse.»
»Mutta ethän voi mitenkään jättää heitä nälkään kuolemaan!» huudahti Jack. Saman kohtalon oli Jack muutamia minuutteja aikaisemmin luullut lopulta odottavan itseään, ja se teki hänet ihmeellisen sääliväiseksi.
Nuori päällikkö hymyili ivallisesti.
»Chickasawit eivät ole lapsia», sanoi hän. »He uivat maihin. Mutta valkoinen veljeni kiiruhtakoon nyt, sillä he voivat vielä tavoittaa meidät.»
»Ugh!» huudahti Ellinipsico paljon merkitsevästi, juuri kun Alleyne aikoi vastata, ja kohottaen pyssynsä hän laukaisi nopeasti tähdäten joukkoon mustia päitä, jotka äkkiä ilmaantuivat kuun valaisemaan paikkaan virralla saarien välissä.
Jack tunsi vaistomaisesti, että ne olivat heitä kohti uivia intiaaneja, jotka epäilemättä nyt tekivät viimeisen epätoivoisen yrityksen yllättää nuorukaiset, ennenkuin he lähtivät saarelta, tahi joka tapauksessa koettaa vallata yhdenkään kanootin takaisin.
»Kunniani kautta, emme saa hukata hetkeäkään!» sanoi Jack, kääntyen ottamaan omaa pyssyään, samalla kun Ellinipsico kiiruhti irroittamaan nuoraa, jolla kanootit oli kytketty toisiinsa.
Alleynen ihmeeksi työnsi intiaani heidän oman kanoottinsa menemään ja istuutui paljon suurempaan Chickasawin sotakanoottiin viitaten Jackille, että hän tekisi samoin. Mutta aikaa ei voinut enää tuhlata selityksiin, sillä shawneen tulesta huolimatta vihollinen lähestyi nopeasti. Jack kapusi kiireesti vieraaseen kanoottiin ja istuutui perään pyssy kädessään.
»Hyvä on, antaa mennä!» huudahti hän katsellen pelokkaasti noita tummia uimareita, jotka olivat niin lähellä, että heidän silmänsä näyttivät tuijottavan suoraan häntä kohti.
Nuorella päälliköllä oli mela valmiina lähtöä varten, mutta pysyen aivan liikkumatonna katseli hän tarkkaavaisesti heitä seuraavia punanahkoja. Sitten kuin ne olivat noin keihään mitan päässä kanootista, meloi hän hitaasti keskelle jokea, huudellen heille pilkkasanoja heidän omalla kielellään.