Kenraali Lewisin ja toisten päällikköjen määräyksistä huolimatta oli useampia joukkueita lähtenyt leiristä ennen päivänkoittoa tänä vaiherikkaana aamuna hakemaan jotakin metsänriistaa. Kaksi tällaista metsästäjää kohtasi äkkiä suuren intiaanijoukon. Toinen miehistä ammuttiin, mutta toisen onnistui päästä pakoon ja hälyyttää muut. Melkein samaan aikaan näki myös pari Watangan miestä etenevät intiaanit, ja juostuaan takaisin leiriin vahvistivat he äskeisen yllättävän uutisen.
Sattui niin, että toinen näistä miehistä oli juuri Watangan uudisasutuksen uusi päällikkö Robertson. Ja eräänä iltana sai Alleyne hänet taivutetuksi kertomaan seikkaperäisesti taistelun vaiheista.
»Siinä olikin liikuttava sukkelasti», aloitti tuo vanha metsästäjä kertomuksensa, »kun juoksimme leiriin ja vahvistimme ilmoituksen intiaanien lähestymisestä todeksi. Metsästäjät hyppäsivät ylös makuusijoiltaan kuullessaan rummun hälyyttävän aseisiin, ja siepaten pyssynsä oli jokainen pian paikallaan omassa komppaniassaan.
Kenraali määräsi kaksi komppaniaa hyökkäystä torjumaan. Kuljettuaan noin puoli penikulmaa joutuivat nämä ankaraan taisteluun, jonka kuumuudessa, varsinkin alussa, hurjalla raivolla käytiin komppanian kimppuun, jota komensi eräs kokenut ja rohkea upseeri eversti Charles Lewis. Onnettomuudeksi haavoittui eversti rohkaistessaan miehiään. Vaikka hän olikin kuolettavasti haavoittunut, jäi hän kumminkin paikalleen, kunnes ketju oli muodostettu, ja pääsi sitten vielä omin voimin takaisin leiriin. Toisen komppanian päällikkö oli myös kaatunut ja metsästäjien rivit alkoivat horjua pitkin linjaa, kun kaikeksi onneksi eversti Field tuli avuksi kahdensadan levänneen miehen kera ja pysähdytti uhkaavan hurjan paon. Lisävoimia myöskin kiiruhti apuun, mikäli hyökkäyksen ankaruus milloinkin vaati.
Kenraali Lewis ymmärsi vaaran täydellisesti ja huomattuaan leirinsä aivan suojattomaksi alkoi hän heti korjata näitä puutteita. Luonnollinen asema oli mahdollisimman hyvä Kanawha- ja Ohio-jokien yhtymäkohdassa olevan niemen kärjessä. Tarvittiin vain puunrungoista laitettu rintavarustus niemen poikki.
Valitettavasti oli tämä kaikki lyöty niin laimin aivan siihen saakka, kunnes hyökkäys jo oli alkanut, ettei Lewis itse eivätkä monet muutkaan voineet ottaa osaa taisteluun. Kuitenkin näyttivät metsästäjät voivan selviytyä yllätyksestä, ja urhoollisen eversti Fieldin johdolla pakottivat he vähitellen intiaanit peräytymään. Se oli todellinen aarniometsän taistelu. Kaikki, niin valkoiset miehet kuin intiaanitkin, hakivat suojaa puiden takaa tahi mistä hyvänsä sellaista vain voi löytää. Intiaanit, ollen mestareita tämän laatuisessa sodan käynnissä, selvisivät taistelusta pienemmillä tappioilla kuin valkoiset, huolimatta näiden suuremmasta taitavuudesta pyssyn käytössä.
Eversti Field joutui kumminkin pian punanahkojen viekkauden uhriksi. Seisoessaan muutaman suuren puun takana koetti hän ampua erästä intiaania, joka vasemmalta käsin pilkkasi ja herjasi häntä, kun samassa kaksi intiaania oikealta puolelta onnistui ampumaan häntä tappaen hänet paikalle.
Oli jo keskipäivä, ja liekö sitten syynä ollut metsän tiheys, jokien äyräiden jyrkkyys vai kantojen ja kaatuneiden puunrunkojen paljous, mutta punanahkoja oli äärimmäisen vaikea saada karkoitetuiksi. Metsästäjät taistelivat kumminkin itsepintaisesti, piittaamatta niin monen päällikkönsä kuolemasta.
Intiaanit osoittivat puolestaan mitä suurinta taitoa ja rohkeutta niin hyökätessään kuin järjestyksessä peräytyessäänkin tuuma tuumalta joen rannalla oleviin lujiin asemiin, joissa he pitivät päättäväisesti puoliaan. Huomattuaan, etteivät he vihollisen sinne kerran päästyä voineet sille mitään, päättivät metsästäjät yhtämittaisella tulella omista varustuksistaan teljetä heidät sinne.
Shawneet, mingot, delawaret y.m. intiaaniheimot olivat edustettuina tässä taistelussa, joka oli kauttaaltaan ratkaisevaa laatua. Ja vaikka ketjut olivatkin yli penikulman pituiset, olivat välimatkat yleensä kahtakymmentä kyynärää lyhyemmät. Meteli oli hirvittävä. Luodikot paukkuivat taistelevien huutojen ja intiaanien ulvonnan säestyksellä, johon vielä yhtyi haavoittuneiden valitus ja voihkina.