Kulkiessaan käsi kädessä päälliköiden takana ihmettelivät vangit, mikä heitä oikein mahtoi odottaakaan. Otettuaan parikymmentä askelta tulivat he sen arvokkaan rakennuksen eteen, jota he olivat niin usein katselleet vankilastaan. Sen ulkopuoli oli merkillinen sen taidon takia, jolla suunnattomat honkaiset hirret oli salvettu yhteen ilman minkäänlaisia nauloja tahi rautavaarnoja. Jyrkkähuippuinen katto oli ladottu kypressien kuoresta.
Astuessaan sisään huoneeseen hämmästyivät he sen suuruutta. Se oli melkein pyöreä ja noin kaksikymmentä kyynärää läpimitaten. Välikattoa ei ollut ja orsia kannattivat korkeat ja vahvat pähkinäpuiset pilarit. Seiniä pitkin kiersi puinen koroke tahi kunniaistuin, jota kömpelösti leikatut ja väritetyt miesten tahi eläinten, enimmäkseen pantterien, kuvat koristivat. Siinä olivat päälliköiden ja soturien paikat.
Vasta jonkun ajan kuluttua sattui Johannan hämmästynyt katse erääseen kauniiseen, melkein eurooppalaisessa puvussa olevaan mieheen. Hän istui tuolissa, joka ilmeisesti oli maan valtaistuin, sillä se oli koristeltu maalatuilla kotkankuvilla ja sitä varjosti suunnaton puusta muovailtu kuu. Hänen tummat ja pienet silmänsä olivat kuin naulattuina Johannaan, aivan kuin hän olisi tahtonut katsoa tytön lävitse.
»Tämä on varmaankin tuo kuuluisa puolirotuinen M'Gillioray, nuoren creek-kansan ylin päällikkö?» ajatteli tyttö, ja häntä värisytti aavistaessaan vaistomaisesti tuon miehen kylmän ja rautaisen luonteen.
Tytön otaksuma oli oikea. M'Gillioray oli mies, joka ei sallinut minkään muun kuin omien etujensa vaikuttaa itseensä, kaikkein vähimmän sellaisten seikkojen, joita hän piti heimolleen vahingollisina. Kumminkin oli Alexander M'Gillioray, sanoaksemme hänen koko nimensä, todellakin huomattava henkilö. Intiaanin oveluus yhtyneenä eurooppalaisen sivistyksen henkisiin kykyihin ja synnynnäiset johtaja-ominaisuudet tekivät hänestä lahjakkaimman miehen, mikä milloinkaan lienee syntynyt Alabaman auringon alla.
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, syntyi tämä kylmä, harkitseva ja ankaraluonteinen mies mitä romanttisimmasta avioliitosta. Hänen isänsä, Lachlan M'Gillioray, tuli creekien maahan kulkukauppiaana ja hankki siellä luontaisilla kyvyillään rikkautta ja vaikutusvaltaa. Vielä aivan nuorena miehenä rakastui hän erääseen kauniiseen puolirotuiseen Schoy Marchand-nimiseen tyttöön, jonka isä oli ollut ranskalainen upseeri ja äiti kuului erääseen mahtavimpaan creek-perheeseen. He menivät naimisiin ja heille syntyi kaksi tyttöä ja yksi poika. Alexander, kuten hänen nimensä oli, kasvoi neljänteentoista ikävuoteensa saakka toisten intiaanipoikain lailla, jolloin hänen isänsä vei hänet Charlestoniin saamaan hyvän kasvatuksen. Hän oli etevä poika, joka oppi pian latinaa ja kreikkaa englannin kielen lisäksi ja tutki historiaa.
Kun hän palasi syntymäseudulleen, valitsivat creekit hänet ylimmäksi päällikökseen, ja niin saivat hänen loistavat lahjansa ja synnynnäinen kunnianhimonsa esteettömästi kehittyä. Intiaanein kannalta katsoen osoittautui valinta olevan paikallaan. M'Gilliorayn tarmokas hallitus ja väsymätön valppaus tekivät creekit kykeneviksi vastustamaan uudisasukasten kasvavaa valloitushalua voimakkaammin kuin yksikään toinen Lännen heimo.
Sellainen oli mies, joka alipäälliköineen ja päällysmiehineen oli
Johanna-raukan ja hänen kumppaninsa edessä.
»Ei mitään pelkoa», kuiskasi vanhempi nainen, »minusta hän on enemmän jonkun piiriluutnantin kuin intiaanin näköinen.»
Asianlaita oli niin kuin hän sanoi. Kookkaana, kaunisvartaloisena ja näöltään ylhäisenä olisi M'Gillioray sopinut mainiosti mihin korkeaan virkaan hyvänsä.