Ankaran ja vaivalloisen marssin jälkeen lumisten vuorten harjanteiden ja jyrkkien louhikoiden ja syvien rotkojen poikki saapuivat vuoristolaiset lopulta hedelmälliseen seutuun, jonka läpi Catawban-joki virtaa. Siellä heihin yhtyi kolme tahi neljäsataa miestä tunnetun eversti Clevelandin johdolla, ja myöhemmin tuli vielä noin neljäsataa miestä useiden päälliköiden mukana. Riideltyään melkoisesti johtajista y.m. lähtivät nuo yhdistyneet sotajoukot etsimään Fergusonin armeijaa, jonka oli ilmoitettu perääntyneen itää kohti.
Kun oli saavuttu Cowpen-nimiselle paikalle, niin Campbell, joka lopulta oli valittu ylipäälliköksi, valitsi kaikki reippaimmat, parhaimmin aseistetut ja parhaimmilla hevosilla ratsastavat miehet jatkamaan mahdollisimman nopeata takaa-ajoa. Muut saivat tulla perässä parhaimpansa mukaan. Valitsemainsa miesten avulla toivoi hän saavuttavansa ja voittavansa englantilaisen joukon, ennenkuin se kerkeisi saada apua.
XX.
YÖLLINEN SEIKKAILU.
Jälkikesä oli ihana ja lämmin. Eräänä iltana istui kenraali Ferguson mietteissään teltassaan kuohuvan Catawba-joen rannalla, ja hänen ajatuksensa viivähtivät kauniin Skotlannin rannoilla ja jyrkänteillä. Se oli hänen syntymämaansa ja hän ajatteli kuinka häntä siellä epäilemättä kaivattiin. Hänellä oli ollut loistava menestys ja nyt, kun kaikki vakavampi vastustus näytti olevan murrettu, katsoi hän olevansa oikeutettu ajattelemaan paluutaan isiltä perittyyn linnaansa. Hän oli nimittäin lordi Pitfourin poika. Myöskin hän suunnitteli suloista ja nautintorikasta levon ja virkistyksen aikaa sodan rasitusten ja jännityksen jälkeen. Mutta valitettavasti nämä unelmat äkkiä ja säälimättömästi pirstaantuivat. Laukkaavan hevosen kavioitten kapse kuivuudesta kovettunutta maata vasten sai hänet äkkiä hyppäämään seisoalleen. Ja hän oli tuskin päässyt ulos, kun tomuinen nuori upseeri kiidätti huohottavalla ja vaahtoavalla ratsullaan hänen telttansa eteen.
»Halloo! Tekö siinä tulittekin, Alleyne?» huudahti hämmästynyt kenraali.
Adjutantti tervehti. Hän oli niin hengästynyt, että hän tuskin kykeni puhumaan.
»Olettepa kerrankin säikähtyneen näköinen. Mikä on hätänä, nuori mies?» jatkoi kenraali puhettaan tavalliseen hilpeään tapaansa. Hänen erinomainen itsensähillitsemistaitonsa ja hänen järkkymätön tyyneytensä ja rohkeutensa auttoivat häntä nopeasti selviämään hetkellisestä hämmästyksestä.
»Miehet järvien takaa ovat lähteneet sotaan. Niitä on sadoittain tulossa vuorten yli, ja jonkun ajan kuluttua he ovat täällä!» huudahti upseeri puhuen katkonaisesti, sillä hän oli kiihtynyt ja aivan hengästynyt hurjasta ajostaan.
»Totta tosiaan, tuohan kuulostaa vakavalta», vastasi kenraali tyynesti. »Meidän täytyy valmistaa noille ryöväreille sopiva vastaanotto!» Hän kääntyi muutamien lähettiensä puoleen, jotka saatuaan joitakin nopeita käskyjä kiiruhtivat eri suunnille.