Samalla kun nämä huolet toinen toisensa perästä liikkuivat mielessämme, tarkastelimme me vielä kerran tuota miestä ja hänen seuralaisiaan.
Hän oli kuusi jalkaa pitkä, solakka, mutta hänen lihaksensa ilmaisivat harvinaista voimaa, Kasvojen piirteet olivat terävät, varsinkin silmät, joissa ilmeni todellinen kotkankatse. Hänen kasvojensa eleet kuvastivat itsetietoisuutta, samoin kuin koko hänen käytöksensä meitä kohtaan ennemmin halveksumista kuin kunnioitusta. Hänellä oli pukuna ainoastaan nahkapusero vöineen, mihin oli pistetty pitkä veitsi, lyhyet nahkahousut, olkihattu, jossa ei ollut enää lieriä, ja kivääri.
»Mutta missä on Martin?» kysyi yhtäkkiä Lassalle.
»Tarkoitatteko nuorta ranskalaista, joka pyysi meitä ottamaan teidät huostaamme?» kysyi vanhus.
»Häntä juuri.»
Vanhus viittasi savuseinää kohti.
»Tuolta on hän kait löydettävissä.»
»Siinä tapauksessa me haluamme hänen luokseen, — mutta missä ovat hevosemme?»
»Luulen», arveli muuan nuorista miehistä, »että tuo ranskalainen ei tiedä oikein, mitä hän tahtoo. Teidän hevosenne ovat laitumella puolen peninkulman päässä tuolla jäljelläpäin ruohikossa. — Ette kait vaadi, että eläinparkojen olisi pitänyt uida puolen peninkulmaa veneen perässä. Bill on niitä vartioimassa.»
»Ja mitä hän niille sitte tekee?»