"Mutta kun itse sanoin itselleni samaa noustessani tänä aamuna ja kun katselin ympäri huonetta saadakseni kaikkien tuttujen esineitten näkemisestä rohkeutta ja levollisuutta, silloin, näin matolla jotakin, joka seivästi kumosi kaikki olettamukseni — hunnun, joka oli ylhäältä alas saakka revitty kahtia."
Tunsin Mr. Rochesterin hypähtävän pystyyn ja vapisevan. Hän kietoi nopeasti kätensä ympärilleni. "Jumalan kiitos", huudahti hän, "jos joku paha tulikin lähellesi viime yönä, vahingoitti se vain huntua. Oh, kun ajattelen, mitä olisi voinut tapahtua —!"
Hän hengitti lyhyeen ja painoi minua niin lujasti rintaansa vasten että tuskin voin henkeä vetää. Muutamia minuutteja kestäneen hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi iloisesti:
"Nyt, Janet, selitän sinulle koko jutun. Se oli puoleksi unta, puoleksi totta. Epäilemättä tuli eräs nainen huoneeseesi, ja tämä nainen oli — Grace Poole. Olethan itsekin sanonut häntä omituiseksi, ja kaiken sen johdosta, mitä tiedät hänestä, on sinulla syytä pitää häntä sellaisena. Muistathan, mitä hän teki minulle ja mitä Masonille. Olit puoleksi nukuksissa, puoleksi valveilla ja voit huomata hänen liikkeensä, mutta koska olit kuumeinen, melkein houreissa, näit hänet aavemaisempana kuin mitä hän on — pitkät, riippuvat hapset, tummat, turvonneet kasvot, luonnottoman kookas vartalo, ne kaikki olivat mielikuvituksen luomia, painajaista, mutta hunnun repiminen oli totta, ja se onkin hänen kaltaistaan. Näen, että aion kysyä, miksi pidän sellaista naista talossani. Kun olemme olleet naimisissa vuoden ja päivän, sanon sen sinulle, vaan en nyt. Oletko tyytyväinen, Jane? Hyväksytkö selitykseni?"
Mietin hänen selitystään, ja itse asiassa se näytti minusta ainoalta mahdolliselta. Tyytyväinen en ollut, mutta hänen mielikseen koetin näyttää siltä ja koska tunsinkin helpoitusta, vastasin hänelle hymyillen ja rauhallisena. Ja koska kello oli jo paljon yli yhden, valmistauduin jättämään hänet.
"Eikö Sophie nuku Adèlen kanssa lastenkamarissa", kysyi hän, kun sytytin kynttiläni.
"Kyllä, sir."
"Ja Adèlen pienessä vuoteessa on kyllin tilaa sinullekin. Sinun täytyy jakaa se hänen kanssaan tänä yönä, Jane. Ei ole ihmeellistä, että kertomasi tapaus hermostuttaa sinua, enkä tahtoisi, että nukut yksin. Lupaa minulle, että menet lastenkamariin."
"Olen hyvin iloinen kun saan mennä sinne."
"Ja lukitse ovi tarkoin sisäpuolelta. Herätä Sophie ja pyydä, että hän herättää sinut hyvissä ajoissa huomenna, sillä sinun pitää pukeutua ja syödä aamiaista ennen kello kahdeksaa. Ja nyt ei enää mitään synkkiä ajatuksia, Janet, karkoita huolet pois! Etkö kuule, kuinka tuuli on hiljentynyt lempeäksi kuiskailuksi? Sadekaan ei enää piekse ruutuja. Katso" — hän kohotti ikkunaverhoa — "kuinka yö on kaunis!"