"Kuinka jaksat nyt, Jane?"
"Paljon paremmin, sir, olen kohta jo entiselläni."
"Maista vielä viiniä, Jane."
Minä tottelin, sitten hän pani lasin pöydälle, seisoi edessäni ja katseli minua tarkkaavaisena. Äkkiä hän huudahti jotakin ja kääntyi pois kiihkeän liikutuksen valtaamana. Kiivain askelin meni hän toiseen päähän huonetta, tuli sitten takaisin ja kumartui ikäänkuin suudellakseen minua, mutta minä muistin, että hyväilyt olivat nyt kiellettyjä. Käänsin kasvoni toisaalle ja työnsin hänet syrjään.
"Mitä! Mitä nyt?" huudahti hän kiihkeästi. "Oh, tiedän jo! Sinä et tahdo suudella Bertha Masonin miestä. Minulla on siis mielestäsi toinen, jonka voin sulkea syliini ja painaa rintaani vasten."
"Missään tapauksessa ei minulla enää ole mitään oikeutta siihen."
"Kuinka niin, Jane? Tahdon säästää sinua paljosta puhumisesta, tahdon vastata puolestasi. Sinä työnnät minut pois, koska minulla jo on vaimo. Arvasinko oikein?"
"Kyllä."
"Jos ajattelet niin, täytyy sinulla olla hyvin kummallinen käsitys minusta, sinun täytyy pitää minua kylmäverisenä viettelijänä, halpamaisena konnana, joka on teeskennellyt epäitsekästä rakkautta vetääkseen sinut taitavasti asetettuun ansaan ja riistääkseen sinulta maineen ja itsekunnioituksen. Mitä sanot tähän? Näen, että et voi sanoa mitään, koska ensiksikin olet vielä heikko ja sinulla on täysi työ hengittäessäsi, toiseksi et voi tottua syyttämään ja herjaamaan minua ja kolmanneksi ovat kyynelten sulut nyt auenneet, ja ne tulvisivat esiin, jos puhuisit paljon, ja sinä et tahdo kiihtyä ja panna toimeen kohtausta. Ajattelet vain, mitä sinun on tehtävä — puhumisesta ei mielestäsi olisi mitään hyötyä. Minä tunnen sinut — ja olen varuillani."
"Sir, en tahdo tehdä mitään pahaa teille", sanoin, ja epävarma ääneni varoitti minua jatkamasta.