"Et sillä tavalla kuin sinä ymmärrät asian, mutta niinkuin minä sen ymmärrän, suunnittelet minun tuhoani. Olethan suoraan sanonut, että olen nainut mies, ja vältät minua kuin nainutta miestä, pysyttelet poissa tieltäni ja nyt juuri kieltäydyit suutelemasta minua. Aiot tekeytyä aivan vieraaksi minulle, elää tämän katon alla vain Adèlen opettajana, ja jos joskus sanon sinulle ystävällisen sanan, jos joku ystävällinen tunne lähentää sinua minuun, ajattelet: 'Tuo mies oli vähällä tehdä minut rakastajattareksensa, minun täytyy olla jäätä ja kiveä hänelle', ja jäätä ja kiveä aiot olla minulle."
Koetin saada ääneni mahdollisimman selväksi ja varmaksi ja vastasin: "Olosuhteeni ovat kokonaan muuttuneet, sir, ja minunkin täytyy muuttua, siitä ei ole epäilystä. Tunteenpurkauksien, tuskallisten muistojen ja ainaisen taistelun välttämiseksi on yksi ainoa keino — Adèlen pitää saada uusi kotiopettajatar."
"Oh, Adèle pannaan kouluun — sen asian olen jo järjestänyt, enkä aio kiduttaa sinua Thornfield Hallin kauheilla muistoilla — tämän kirotun paikan, tämän kaamean hautaholvin, jossa elävä ruumis asustaa, tämän ahtaan helvetinkuilun, jonka yksi ainoa kadotettu henki on pahempi kuin legiona kuviteltuja paholaisia. Jane, sinä et saa jäädä tänne, enkä minäkään aio jäädä. Tein väärin antaessani sinun ensinkään tulla Thornfield Halliin, vaikka tiesin, minkälainen kauhujen paikka se on. Jo ennenkuin olin nähnytkään sinua, käskin heitä pitämään paikan kirouksen salassa sinulta, sillä pelkäsin, etteivät Adèlen kotiopettajat koskaan pysyisi paikassaan, jos tietäisivät, minkälainen asuintoveri heillä oli talossa, ja suunnitelmani eivät sallineet minun muuttaa mielipuolta toisaalle. Omistan kyllä erään vanhan talon — Fearndean Manorin, joka on vielä yksinäisempi ja rauhallisempi kuin tämä ja jossa voisin pitää häntä aivan erillään, mutta tuntoni ei salli minun muuttaa häntä sinne, koska tuo metsän sydämessä sijaitseva paikka on hyvin epäterveellinen. Luultavasti nuo kosteat seinät olisivat piankin vapauttaneet minut taakastani, mutta joka roistolla on omat vikansa, ja minun vikoihini ei kuulu epäsuora murhayritys, vaikka sen uhrina olisikin se jota eniten vihaan."
"Oli jotenkin yhtä järkevää salata sinulta mielipuolen olemassaoloa kuin peittää lapsi päällystakilla ja asettaa se makaamaan myrkyllisen puun juurelle. Mutta minä suljen Thornfield Hallin, naulaan kiinni päätyoven ja peitän ikkunat, minä annan Mrs. Poolelle kaksisataa puntaa vuodessa, jotta hän asuu täällä minun vaimoni kanssa, kuten nimität tuota kauheata noitaa. Grace tekee rahan edestä paljon, ja hän on saava poikansa, Grimsbyn hulluinhuoneen hoitajan, seurakseen ja avukseen, kun minun vaimoni hyvän tapansa mukaan koettaa polttaa ihmisiä heidän vuoteisiinsa sydänyöllä, pistää heitä tikarilla, purra heidän lihaansa ja —"
"Sir", keskeytin häntä, "te olette leppymätön luota onnetonta naista kohtaan, te puhutte hänestä inhoten ja kostonhaluisena. Se on julmaa — ei hän voi auttaa sitä että hän on hullu."
"Jane, pieni lemmikkini — siksi minä sinua sanon vieläkin, koska olet se — sinä et tiedä, mitä sanot. Sinä tuomitset minua väärin. En vihaa häntä senvuoksi, että hän on hullu. Luuletko, että vihaisin sinua, jos sinä olisit hullu?"
"Luulenpa kyllä, sir."
"Silloin erehdyt, etkö tunne minua etkä sitä rakkautta, johon kykenen. Jokainen solu sinussa on minulle yhtä rakas kuin oma lihani, ja yhtä rakkaana se pysyisi sairauden ja tuskan päivinä. Sinun älysi on minun aarteeni, ja jos se olisi hämmentynyt, pysyisi se siitä huolimatta aarteenani. Jos raivoaisit, hillitsisivät minun käsivarteni sinua, ei mikään pakkoröijy, ja sinun hurjin puristuksesi tuntuisi minusta suloiselta. Jos syöksyisit päälleni kuin tuo nainen tänä aamuna, ottaisin sinut vastaan avoimin sylin, ja syleilyni olisi yhtä hellä kuin luja ja hillitsevä. Sinusta en kääntyisi inhoten pois kuten hänestä, rauhallisina hetkinäsi ei sinulla olisi muuta hoitajaa eikä vartijaa kuin minä, ja istuisin väsymättömänä vieressäsi, vaikka et koskaan edes hymyilisi minulle, enkä koskaan kyllästyisi katselemaan silmiäsi, vaikka ei pieninkään välähdys niissä ilmaisisi, että tunnet minut. Mutta miksi jatkan tällaisia ajatuksia? Puhuin lähdöstäsi Thornfieldistä. Kuten tiedät, on kaikki valmiina pikaista lähtöä varten — huomenna olet lähtevä. Pyydän sinua kestämään vielä yhden yön tämän katon alla, Jane, ja sitten jääkööt sen onnettomuudet ja kauhut iäksi hyvästi! Minulla on tiedossa turvapaikka, suojainen pyhäkkö, jonne eivät ulotu tuskalliset muistot, vastenmieliset vierailut — eivätkä juoru ja parjaus."
"Ottakaa Adèle mukaanne, sir", keskeytin, "hän on teille seuralaisena."
"Mitä tarkoitat, Jane? Sanoinhan, että lähetän Adèlen kouluun. Mitä seuraa olisi minulla lapsesta, joka ei edes ole omani — ranskalaisen tanssijattaren avioton lapsi. Miksi vaivaat minua hänellä? Minä kysyn, minkätähden suosittelet häntä seurakseni?"