Tullessamme makuuhuoneeseen kuulimme Miss Scatcherdin äänen, hän tarkasti laatikoita ja oli juuri vetänyt esiin Helena Burnsin laatikon, ja kun tulimme sisään, otti hän Helenan vastaan ankarin moittein ja sanoi, että hän seuraavana päivänä saisi rangaistuksen huolimattomuudestaan.
"Tavarani olivatkin kauheassa siivossa", kuiskasi Helena minulle.
"Aioin kyllä järjestää ne, mutta unohdin."
Seuraavana päivänä Miss Scatcherd kirjoitti suurin kirjaimin sanan "Hutilus" pahvipalaselle ja sitoi sen kuin amuletin Helenan kauniin, lempeän, älykkään otsan yli. Helena kantoi sitä kärsivällisenä, suuttumatta iltaan saakka, pitäen sitä ansaittuna rangaistuksena. Kun Miss Scatcherd poistui ilta tuntien jälkeen, syöksyin Helenan luo, revin sen irti ja heitin tuleen. Raivo, johon hän oli kykenemätön, oli polttanut mieltäni koko päivän, ja kuumat kyyneleet olivat lakkaamatta huuhtoneet poskiani, sillä hänen surullisen alistumisensa näkeminen ahdisti sydäntäni sanomattomasti.
Noin viikko yllä kerrottujen tapahtumien jälkeen sai Miss Temple vastauksen kirjeeseensä Mr. Lloydilta, ja nähtävästi hänen kirjeensä vahvisti minun kertomustani. Miss Temple kutsui silloin koko koulun koolle ja ilmoitti, että oli tehty tiedusteluja Jane Eyreä vastaan tehtyjen syytösten johdosta, ja että hän suureksi ilokseen voi julistaa minut kokonaan vapaaksi niistä. Opettajat puristivat kättäni ja suutelivat minua, ja mielihyvän hyminä kuului kautta tyttörivien.
Kun tuo raskas paino nyt oli nostettu päältäni, kävin työhön käsiksi kaikin voimin. Olin päättänyt murtaa tieni läpi kaikkien vastuksien. Tein lujasti työtä, ja tulokset palkitsivatkin ponnistukseni. Muistini, joka ei luonnostaan ollut vahva, harjaantui, älyni kehittyi työssä. Muutamien viikkojen kuluttua minut muutettiin ylemmälle luokalle, eikä kulunut täyteen kahtakaan kuukautta, kun sain ruveta oppimaan ranskaa ja piirustusta. Jo samana päivänä opin être-verbin kaksi ensimäistä aikamuotoa ja piirustin ensimäisen taloni (jonka seinät vinoudessa voivat kilpailla Pisan kaltevan tornin kanssa). Sinä iltana sängyssä en muistanut valmistaa tuota kuviteltua illallista — kuumia, paistetuita perunoita, valkoista leipää ja iltamaitoa — jolla tavallisesti huvitin nälän rasittamaa mieltäni. Sen sijaan näin joka seinällä pimeässä ihmeen kauniita tauluja, kaikki minun tekemiäni, taloja ja puita, jylhiä kallioita ja raunioita, karjalaumoja, koreita perhosia, jotka liitelivät ruusunnuppujen ympärillä, lintuja, jotka nokkivat kypsiä kirsikoita, ja ihmeellisiä, nuorista muratinlehvistä punottuja linnunpesiä helmenharmaine munineen. Pohdin myös mielessäni, kykenisinkö todellakin joskus sujuvasti kääntämään erästä pientä ranskalaista kertomuskirjaa, jonka Madame Pierrot oli sinä päivänä näyttänyt minulle, mutta en ollut vielä ratkaissut tätä kysymystä, kun jo nukuin makeasti.
Hyvin on viisas Salomo sanonut: "Parempi on ateria kaalia rakkaudessa kuin syötetty härkä vihassa."
Nyt en olisi vaihtanut Lowoodia kaikkine puutteineen Gatesheadin ylellisyyteen.
Yhdeksäs luku.
Mutta puutteet ja vaivatkin vähenivät ajan pitkään. Kevät läheni, poissa oli talvi pakkasineen, kinoksineen ja purevine tuulineen. Jalka parkani, jotka olivat tulehtuneet ja turvonneet melkein pilalle tammikuun pakkasilla, alkoivat parantua, kun huhtikuun lauhkeat tuulet puhalsivat, öitten ja aamujen ilma ei enää, kuten ennen, hyydyttänyt verta suonissamme, ja nyt voimme hyvin kestää puutarhassa vietettävän leikkitunnin, alkoipa se jo tuntua hauskaltakin, varsinkin aurinkoisina päivinä. Ruskeat kukkamaat peittyivät hennolla, vihreällä ruoholla, se tuli päivä päivältä voimakkaammaksi, olisi voinut luulla, että toivon hengetär liiteli joka yö sen yli ja jätti joka aamu lähtiessään kirkkaammat jäljet. Kuivien lehtien välistä pilkisteli lumikelloja, krokuksia, heleän punaisia esikoita ja kultasilmäisiä orvokeita. Torstai-iltapäivisin, jolloin olimme vapaat, teimme nyt pitkiä kävelyretkiä ja näimme vielä suloisempia kukkia puhkeavan pitkin tienvarsia ja pensasaitojen reunoja.
Huomasin myöskin, että eräs suuri hauskuus odotti minua puutarhan korkean, teräväreunaisen muuriaidan takana. Tämä hauskuus oli kaunis näköala: jylhät vuoret, jotka sulkivat sisäänsä suuren, vihreän ja varjoisan laakson, ja vallaton, tulvehtiva puro vaahtoavine pyörteineen ja tummine kallioineen. Kuinka erilaiselta olikaan tämä maisema näyttänyt, kun viimeksi olin sen nähnyt talven lyijynharmaan taivaan alla, jäätyneenä, lumipeitteisenä, hyisen sumun leijaillessa yli kukkui öitten ja puron. Puro itse oli silloin virta, kuohuva ja hillitön, joka repi puita maasta ja jonka pauhu kuului kauas yli rankkasateen ja rajuilman kohinan, ja metsä sen rannoilla oli silloin vain kuin rivi luurankoja.