"Hän tahtoo koettaa."
"Minä näen että hän tahtoo. Hyvästi siis. On aika lähteä."
"Nytkö? — juuri nyt?"
"Juuri nyt."
Tyttö kurkotti värisevät huulensa. Isä nyyhkytti mutta tyttö ei, sen huomasin. Laskettuaan hänet maahan isä puristi toisten läsnäolijani kättä ja lähti.
Kun ulko-ovi sulkeutui, putosi tyttö polvilleen tuolin viereen ja huusi: "Isä."
Huuto oli hillitty mutta kestävä, jonkinlainen "Miksi olet minut hylännyt?" Seuraavien minuuttien aikana huomasin hänen kärsivän todellista sieluntuskaa. Tuona lapsenelämänsä lyhyenä hetkenä hän koki sellaista mielenliikutusta, jota jotkut eivät tunne koskaan. Se johtui hänen luonteenlaadustaan, ja hän saisi kokea enemmänkin sellaisia hetkiä, jos jäisi elämään. Kukaan ei puhunut. Rouva Bretton, joka oli äiti, vuodatti kyynelen tai pari. Graham, joka kirjoitti, kohotti katseensa ja tuijotti häneen. Minä, Lucy Snowe, olin levollinen.
Tuo pieni olento, jonka muut jättivät rauhaan, teki itse mitä kukaan muu ei olisi voinut tehdä — taisteli sietämätöntä mielenliikutusta vastaan ja tukahutti sen ennen pitkää jossakin määrin. Sinä päivänä hän ei huolinut lievitystä keneltäkään, eikä seuraavanakaan päivänä. Myöhemmin hän kävi välinpitämättömäksi.
Kolmantena iltana, hänen istuessaan lattialla uupuneena ja levollisena, tuli Graham sisään ja otti hänet syliinsä kauniisti, sanomatta sanaakaan. Tyttö ei vastustellut, vaan melkein painautui hänen syliinsä, ikään kuin väsyneenä. Kun Graham istuutui, painoi lapsi päänsä häneen. Muutaman minuutin kuluttua hän nukkui, ja poika kantoi hänet yläkertaan vuoteeseen. En ihmetellyt että lapsen ensimmäinen kysymys seuraavana aamuna oli: "Missä on herra Graham?"
Sattui että Graham ei tullut aamiaispöytään; hänen piti kirjoittaa muutamia harjoitelmia sen aamun tunneiksi, ja hän oli pyytänyt äitiään lähettämään kupin teetä työhuoneeseen. Polly tarjoutui viemään sitä, hänen täytyi saada puuhata jotakin, pitää huolta jostakin. Kuppi uskottiin hänelle, sillä vaikka hän olikin levoton lapsi, oli hän kuitenkin huolellinen. Koska työhuone oli vastapäätä ruokasalia niin että ovet olivat käytävässä vastakkain, seurasi katseeni häntä.