"Lucy, hän on julkea, ja luulen että hän on vilpillinen. Te tunnette tohtori Brettonin. Me molemmat tunnemme hänet. Hän saattaa olla huoleton ja ylpeä, mutta onko hän koskaan ollut halpamainen orja? Päivä päivältä Ginevra näyttää hänet minulle muka polvillaan hänen jalkojensa juuressa, seuraten häntä kuin varjo. Ginevra karkottaa hänet häpeällisesti, ja hän muka pyytää ja rukoilee Ginevraa aivan mielettömänä. Lucy, onko se totta? Onko siinä mitään totta?"
"Sen verran saattaa olla totta, että hän kerran piti Ginevraa kauniina. Väittääkö Ginevra häntä vieläkin kosijakseen?"
"Ginevra sanoo että hän milloin tahansa voisi mennä naimisiin hänen kanssaan: hän odottaa vain Ginevran suostumusta."
"Nämäkö jutut ovat syynä teidän pidättyvään käyttäytymiseenne
Grahamia kohtaan, minkä isännekin huomasi?"
"Ne ovat tosiaan saaneet minut epäilemään hänen luonnettaan. Kun Ginevra puhuu, eivät ne tunnu ehdottomasti tosilta, uskon että hän liioittelee — kenties keksii — mutta tahdon tietää minkä verran."
"Entä jos panisimme neiti Fanshawen koetukselle? Antakaa hänelle tilaisuus käyttää voimaansa, josta hän ylpeilee."
"Voisin tehdä sen huomenna. Isä on pyytänyt muutamia herroja päivälliselle, kaikki tiedemiehiä. Graham, joka myös on tiedemies, kuten isä alkaa huomata — sanovat häntä taitavaksi useassakin tieteenhaarassa — on mukana. Minähän olisin aivan onneton, jos minun pitäisi ilman mitään tukea istua pöydässä tällaisen seurueen keskellä. Enhän osaisi puhua herrojen A:n ja Z:n, Pariisin akateemikkojen kanssa, ja koko uusi seurustelumaineeni joutuisi vaaranalaiseksi. Teidän ja rouva Brettonin täytyy tulla minun tähteni, ja Ginevra tulee mukaan kun sanon vain sanan."
"Hyvä, minä toimitan kutsun perille, ja hän saa tilaisuuden näyttää voiko hänen luonteeseensa luottaa."