"Tiedätte varsin hyvin, että se ei ole. Te juuri olette luonut tämän äärettömän tyhjyyden, minä en ole pannut kättäni siihen asiaan."
Ja tätä vakuuttaen hän aloitti lukunsa.
Pahaksi onneksi hän oli valinnut ranskalaisen käännöksen draamasta, jonka kirjoittaja oli, kuten hän selitti, "Williams Shackspire, le faux dieu de ces sots paiens, les Anglais".[87] Kuinka aivan toisin hän olisi luonnehtinut Shakespearea, jollei hänen mielensä olisi ollut kuohuksissa, sitä minun tuskin tarvinnee sanoa.
Ranskalainen käännös oli tietenkin hyvin puutteellinen, enkä erityisesti ponnistellut salatakseni ylenkatsetta jota muutamat sen pilatuista kohdista olivat omiaan herättämään. Eipä siltä että minun olisi sopinut sanoa mitään, mutta voihan sitä joskus katseellaan ilmaista mielipiteen jota ei ole lupa pukea sanoiksi. Monsieur'n silmälasit olivat varuillaan ja sieppasivat kiinni jokaisen harhailevan katseen. Luulen ettei hän menettänyt niistä ainoatakaan, ja seurauksena oli että hänen silmiltään pian poistui varjostin, niin että niiden loimu saattoi kipinöidä vapaasti. Ja hän kuumeni pohjoisnavallaan, jonne oli vapaaehtoisesti karkottanut itsensä, enemmän kuin — katsoen huoneen yleiseen lämpötilaan — olisi ollut mahdollista itse kravun kääntöpiirin kohtisuorassa säteilyssä.
Lukemisen päätyttyä oli arvoituksellista lähtisikö hän pois ilmaisematta suuttumustaan vai antaisiko hän sen purkautua. Hillitseminen ei juuri kuulunut hänen tapoihinsa, mutta oliko hänelle sitten tehty mitään niin ratkaisevaa, että siitä saisi aiheen julkiseen moitteeseen? Minä en ollut edes äännähtänyt, enkä toki voinut ansaita moitetta enkä rangaistusta siitä, että olin sallinut kasvolihaksieni suun ja silmien ympärillä toimia hieman vapaammin kuin tavallisesti.
Illallinen, johon kuului leipää ja haalealla vedellä miedonnettua maitoa, tuotiin sisään. Kunnioituksesta professorin läheisyyttä kohtaan sallittiin sämpyläin ja lasien olla paikallaan eikä tarjottu niitä heti ympäri.
"Syökää illallisenne, hyvät naiset", hän sanoi ja näytti syventyneen tekemään reunamuistutuksia "Williams Shackspire'iinsa". Tytöt rupesivat syömään. Minäkin otin lasin ja sämpylän, mutta koska työ kiinnosti nyt entistä enemmän, pysyin rangaistuspaikallani ja jatkoin ompelemista luontevan kylmäverisesti samalla kun pureskelin leipääni ja ryyppäsin juomaani, mielessä eräänlainen rattoisa tyyneys, joka itse asiassa tuskin kuului tapoihini ja oli mieluisan uutta tunteilleni. Tuntui kuin herra Paulin levottoman, kiihkeän ja okaisen luonteen läsnäolo olisi magneetin tavoin imenyt itseensä kaikki kuumeiset ja rauhattomat ainekset ja jättänyt minulle vain kaiken mikä oli leppoisaa ja sopusointuista.
Hän nousi. "Aikooko hän mennä sanomatta muuta?" Kyllä vain, hän kääntyi ovea kohti.
Ei, hän kääntyi takaisin, mutta kenties vain ottamaan kynälaatikkonsa, jonka oli jättänyt pöydälle.
Hän otti sen — työnsi kynää sisään ja ulos, katkaisi terän puuta vasten, teroitti sen ja pisti taskuunsa ja … käveli suoraan minun luokseni.