"Sanokaa minulle", hän jatkoi, "milloin on teidän syntymäpäivänne, niin minä en kitsastele parin pennin tähden pientä lahjaa varten."
"Te olette niinkuin minä, monsieur: tämä maksaa enemmän kuin pari penniä, enkä minä kitsastellut."
Ja minä otin pulpetista pienen lippaan, jonka panin hänen käteensä.
"Se oli valmiina polvellani tänä aamuna", jatkoin, "ja jos monsieur olisi ollut hiukan kärsivällisempi eikä mademoiselle St. Pierre olisi heti ehättänyt väliin — ehkä minun pitäisi myös sanoa: jos minä olisin ollut maltillisempi ja viisaampi — olisin antanut sen silloin."
Hän katseli lipasta: näin että sen lämmin kirkas väri ja taivaansininen kiehkura miellyttivät hänen silmiään. Käskin häntä avaamaan sen.
"Minun alkukirjaimeni!" hän sanoi osoittaen kannessa olevia kirjaimia. "Kuka on sanonut teille että olen Carl David?"
"Pieni lintu, monsieur."
"Lentääkö se minun luotani teidän luoksenne? Sittenhän voi tarpeen tullen sitoa sen siiven alle sanoman."
Hän otti esiin vitjat — jotka arvoltaan olivat mitättömät mutta joissa silkki kiilsi ja helmet loistivat. Hän piti niistäkin — ihaili niitä koruttomasti kuin lapsi.
"Minulleko?"