"En koskaan tule mukautumaan tässä asiassa. Itse lakikaan ei voisi minua pakottaa. Maksaisin sakkoa tai istuisin vankeudessa ennemmin kuin kirjoittaisin käskystä ja nähtäväksi, pulpetille kiivenneenä."
"Voisivatko lempeämmät syyt vaikuttaa teihin? Antautuisitteko ystävyyden vuoksi?"
"En hituistakaan, en hiuskarvan vertaa. Millään ystävyyden muodolla auringon alla ei ole oikeutta vaatia minulta sellaista myönnytystä. Mikään todellinen ystävyys ei kiusaisi minua tuolla tavoin."
Hän otaksui silloin (tehden ylenkatseellisen eleen — Paulilla oli verraton taito osoittaa ylenkatsetta: hän nyrpisti huuliaan, levitti sieraimiaan ja rypisti kulmiaan) — hän otaksui että oli vain yksi pyytämisen muoto jota minä kuuntelisin, ja se muoto ei ollut hänen vallassaan.
"Erinäiset suostuttelut erinäiseltä taholta saisivat teidät suin päin antautumaan tuohon uhraukseen, innokkaasti tavoittelemaan noita ponnistuksia."
"Esiintymään tomppelina, olemaan varottavana esimerkkinä sadalleviidellekymmenelle Villetten 'papalle' ja 'mammalle'."
Ja nyt oli kärsivällisyyteni lopussa ja puhkesin itkien vaatimaan vapautusta — pääsyä raikkaaseen ilmaan — olin miltei kuumeinen.
"Hiljaa nyt", sanoi hän taipumattomana, "se on pelkkä veruke, jotta pääsisitte livistämään. Eihän minunkaan ole kuuma, vaikka uuni on ihan takanani, kuinka te sitten voitte kärsiä, kun minä kokonaan varjostan teitä?"
"Minä en ymmärrä teidän ruumiinrakennettanne. En tunne salamanterien luonnonoppia. Minä olen flegmaattinen saarelainen, eikä istuminen uunissa miellytä minua. Saanko edes mennä kaivolle juomaan lasin vettä — makeista omenista tuli jano?"
"Jos siinä on kaikki, toimitan asianne."