Mitä tulee Ginevra Fanshawe'hon, ei tuo loistava nuori olento ollut ensinkään lempeä käsistään, hän olisi varmaan työntänyt minut tuolilta, jos olisi sekaantunut tähän asiaan. Vihdoin sanoin: "Se on madame Beckin työtä, hän on tullut sisään, nähnyt minun nukkuvan ja ajatellut että voisin vilustua. Hän pitää minua hyödyllisenä koneena, joka hyvin vastaan sitä tarkoitusta, jota varten minut palkattiin, ja siksi hän ei soisi minun suotta vahingoittuvan. Ja nyt", ajattelin, "lähden kävelemään, ilta on raikas eikä liian kylmä." Niin avasin lasioven ja astuin lehtimajaan. Menin omalle käytävälleni; jos olisi ollut pimeä tai edes hämärä, olisin tuskin uskaltanut lähteä sinne, sillä en ollut vielä unohtanut harhanäkyä (jos se nyt oli harha) minkä olin siellä kokenut muutamia kuukausia sitten. Mutta laskevan auringon säde kultasi vielä Jean Baptisten harmaata kruunua, eivätkä puutarhan kaikki linnut vielä olleet kadonneet pesiinsä tuuheiden pensaiden ja tiheän muratin keskelle. Astelin edestakaisin ja haudoin miltei samoja ajatuksia kuin sinä iltana, jolloin olin haudannut lasipulloni — mietin kuinka pääsisin eteenpäin elämässä, kuinka voisin ottaa uuden askelen riippumatonta asemaa kohti, sillä en ollut koskaan kokonaan jättänyt tätä ajatussarjaa, vaikka viime aikoina en ollut siihen kajonnut, ja aina kun muuan silmä kääntyi minusta ja epäystävällisyys ja vääryydellisyys pimensi eräitä kasvoja, hyppäsin suoraan näihin ajatuksiin, niin että vähitellen olin muodostanut jonkinlaisen suunnitelman.
"Eläminen maksaa vähän", sanoin itsekseni, "tässä säästeliäässä Villetten kaupungissa, missä ihmiset ovat ymmärtäväisempiä kuin luulisin heidän olevan rakkaassa vanhassa Englannissa — vaivaavat päätään äärettömän paljon vähemmän sillä mikä näkyy, ja tavoittelevat vähemmän kaikkea ulkonaista — missä kukaan ei ainakaan häpeä olla aivan niin yksinkertainen ja säästäväinen kuin näkee parhaaksi. Viisaasti valitussa paikassa huoneiston vuokran ei tarvitse olla korkea. Kun olen säästänyt tuhannen frangia, vuokraan huoneiston jossa on yksi suuri huone ja kaksi tai kolme pienempää, suureen huoneeseen hankin pari penkkiä ja pulpetteja, mustan taulun ja korokkeen itseäni varten, korokkeelle tuolin ja pöydän, sienen ja pari palaa valkoista liitua, ja sitten rupean ottamaan päiväoppilaita ja raivaan tietäni eteenpäin. Madame Beck — niin olen usein kuullut hänen sanovan — ei alkanut ollenkaan sen korkeammalta, ja missä hän on nyt? Kaikki nämä rakennukset ja tämä puutarha ovat hänen, hänen rahallaan ostettuja, hänellä on jo turvattu toimeentulo vanhojenpäivien varalta ja johdettavanaan kukoistava oppilaitos, josta hänen lapsensakin saavat elämänuransa."
"Rohkeutta, Lucy Snowe! Kieltäymystä ja säästäväisyyttä nyt, lujaa ponnistusta vähitellen, ja elämän tarkoitus ei mene sinulta hukkaan. Älä yritä valittaa että tuollainen tarkoitus on liian itsekäs, liian ahdas, liian mielenkiinnoton, tyydy tekemään työtä riippumattomuutesi puolesta, kunnes saavuttamalla tämän päämäärän olet osoittanut että sinulla on oikeus katsoa korkeammalle. Mutta myöhemmin — enkö saa mitään enempää elämässä — mitään todellista kotia — mitään mikä olisi minulle rakkaampaa kuin oma itseni ja mikä verrattomalla kallisarvoisuudellaan kehittäisi minussa parempia puolia kuin mitä vain itseäni varten viitsin viljellä? Eikö mitään jonka jalkoihin halukkaasti laskisin inhimillisen itsekkyyden koko taakan ja jonka vuoksi ilomielin nostaisin hartioilleni jalomman tehtävän, työn ja elämisen toisten hyväksi? Minä luulen, Lucy Snowe, ettei sinun elämäsi kehä ole pääsevä täyteen pyöreyteensä: puolikuu-asteen täytyy sinulle riittää. Erittäin hyvä. Näen äärettömän lauman lähimmäisiäni olosuhteissa jotka eivät ole sen paremmat. Näen että suuri joukko miehiä ja vielä enemmän naisia ohjaa elämänvaljakkoaan puutteessa ja kieltäymyksissä. En näe mitään syytä, miksi minä kuuluisin harvoihin etuoikeutettuihin. Minä uskon että jokin toivon ja päivänpaisteen hohde sulostuttaa pahimpiakin ihmiskohtaloita. Minä uskon että tämä elämä ei ole kaikki, ei alku eikä loppu. Minä uskon vaikka vapisen, minä luotan vaikka itken."
Se tästä aiheesta. On oikein silloin tällöin urheasti katsoa elämänlaskuihimme ja tilittää ne vilpittömästi. Ja se kurja itsensäpettäjä, joka valehtelee itselleen tehdessään laskelmiaan, ja lukee onneksi sen mikä on onnettomuutta. Sano tuskaa tuskaksi ja epätoivoa epätoivoksi, kirjoita molemmat lujin kirjaimin päättävällä kynällä, sitä paremmin voit maksaa velkasi Tuomiolle. Väärennä, sovita "etuoikeus" siihen mihin sinun olisi pitänyt kirjoittaa "vaiva", ja katso sitten hyväksyykö mahtava velkamiehesi vilpin ja ottaako hän vastaan rahan jolla tahdot häntä petkuttaa. Tarjoa väkevimmälle, vaikkapa pimeimmällekin enkelille Jumalan sotajoukosta vettä, kun hän pyytää verta — ottaako hän sitä? Ei koko kalpea meri vastaa ainoatakaan punaista pisaraa. — Tein toisenkin tilityksen.
Pysähdyin Metusalemin eteen — tuon puutarhan jättiläisen ja patriarkan — ja nojasin otsani sen ryhmyiseen runkoon. Jalkani lepäsi kivellä joka sulki erään pienen haudan, ja palautin mieleeni sinne haudatun tunnesarjan, palautin mieleeni tohtori Johnin, lämpimän kiintymykseni häneen, uskoni hänen erinomaisuuteensa, ihastukseni hänen viehättävyyteensä. Mitä oli tullut tuosta omituisesta yksipuolisesta ystävyydestä, joka oli puoleksi marmoria ja puoleksi elämää, vain toiselta puolen totta ja toiselta kenties pilaa?
Oliko tämä tunne kuollut? Minä en tiedä, mutta haudattu se oli. Väliin ajattelin hautaa levottomaksi ja näin kummallisia unia järkytetystä maasta ja kultaisista hiuksista, jotka pilkistivät esiin arkunraoista.
Olinko ollut liian pikainen? kysyin itseltäni, ja tämä kysymys tuli eteeni armottoman terävänä aina kun minulla sattumalta oli ollut jokin lyhyt kohtaus tohtori Johnin kanssa. Hänellä saattoi vieläkin olla niin ystävällinen katse, niin lämmin käsi, hänen äänensä sointui vieläkin niin hauskalta lausuessaan minun nimeni, enkä koskaan pitänyt "Lucy" nimestä niin paljon kuin hänen sanomanaan. Mutta ajan pitkään opin ymmärtämään että tämä hyväntahtoisuus, tämä sydämellisyys, tämä musiikki ei millään tavoin kuulunut minulle: se oli osa häntä itseään, se oli hänen luonteenlaatunsa hunaja, hänen hienon mielensä palsami; hän jakoi sitä niinkuin kypsä hedelmä makeudellaan palkitsee mehiläistä, hän levitti sitä ympärilleen niinkuin ihana kukka tuoksuaan. Rakastaako nektaripersikka lintua tai mehiläistä, jota se elättää? Onko ruusupensas rakastunut ilmaan?
"Hyvää yötä, tohtori John, sinä olet hyvä, sinä olet kaunis, mutta sinä et ole minun. Hyvää yötä, ja Jumala siunatkoon sinua!"
Siihen lopetin mietteeni. "Hyvää yötä", lausuivat huuleni ääneen, kuulin sanat ja sitten kuulin kaiun, aivan läheltä.
"Hyvää yötä, mademoiselle, tai pikemmin hyvää iltaa — aurinko on tuskin laskenut. Toivon että olette nukkunut hyvin?"