Hän katsoi minuun tiukasti, puoleksi hymyillen puoleksi punastuen. "Mistä olette onkinut tietoonne tuon kaiken? Kuka on kertonut teille?" hän kysyi.
"Ei kukaan ole kertonut. Olenko nähnyt unta, monsieur, vai mitä luulette?"
"Voinko minä tunkeutua teidän näkyihinne? En voi arvata naisen ajatuksia hänen ollessaan valveilla, vielä vähemmän hänen kuvittelujaan hänen nukkuessaan."
"Jos se on unta, näin unessani ihmisolentoja yhtä hyvin kuin talonkin. Näin papin, vanhuuttaan kumaraharteisen ja harmaan, ja palvelijattaren joka hänkin oli vanha ja omituisennäköinen, ja rouvan, loistavan mutta eriskummallisen, hänen päänsä ulottui tuskin kyynärpäähäni — hänen loistonsa olisi sopinut herttuattarelle. Hänen pukunsa oli säihkyvä kuin lasuurikivi — hänen huivinsa oli tuhannen frangin arvoinen, hänen yllään oli niin loistavia koruja etten koskaan ole nähnyt sellaista kimallusta, mutta hänen vartalonsa oli kuin katkaistu ja taivutettu kaksinkerroin. Hän näytti myös jo päässeen yli ihmisiän tavallisten rajojen ja ehtineen vuosiin jotka ovat vain surua ja vaivaa. Hänestä oli tullut ärtyinen, miltei pahansuopa, mutta nähtävästi joku välitti hänestä hänen heikkouksissaan — joku antoi anteeksi hänen velkansa toivoen itse saavansa velkansa anteeksi. He asuivat yhdessä, nuo kolme ihmistä — emäntä, kappalainen, palvelija — kaikki vanhoja, kaikki heikkoja, kaikki saman ystävällisen siiven suojassa."
Hän peitti kädellään kasvojensa yläosan, mutta ei kätkenyt suutaan, ja sen tienoilla näin ilmeen josta pidin.
"Minä näen että olette tunkeutunut salaisuuksiini", hän sanoi, "mutta kuinka se on tapahtunut?"
Minä kerroin hänelle — kerroin kuinka minut oli lähetetty asialle, kuinka myrsky oli pidättänyt minua perillä, kerroin rouvan tylyydestä ja papin ystävällisyydestä. "Kun istuin odottamassa sateen lakkaamista, lyhensi isä Silas aikaani kertomalla erään tarinan", sanoin.
"Tarinan? Minkä tarinan? Isä Silas ei ole mikään kertoja."
"Kerronko monsieur'lle sen tarinan?"
"Kertokaa, alkakaa alusta. Antakaa minun kuulla neiti Lucyn ranskankieltä — parasta tai huonointa — en välitä kumpaako. Antakaa tulla vain hyvä kourallinen muukalaisuuksia ja runsas annos saarivaltakunnan ääntämistä."