"Teittekö te tämän, herra Paul? Onko tämä teidän talonne? Tekö olette kalustanut sen? Tekö painatitte nämä paperit? Tarkoitatteko minua? Olenko minä johtajatar? Onko olemassa toinen Lucy Snowe? Kertokaa kaikki, sanokaa jotakin!"
Mutta hän ei tahtonut puhua. Hänen äänetön mielihyvänsä, naurava alaspäin kääntynyt katseensa, hänen asentonsa ovat vieläkin silmieni edessä.
"Kuinka tämä on? Minun täytyy tietää kaikki — kaikki", huusin.
Paperikäärö putosi lattialle. Hän oli ojentanut kätensä ja minä olin tarttunut siihen, unohtanut kaiken muun.
"Ah, te sanoitte että olin unohtanut teidät kaikkina näinä väsymyksen päivinä", hän sanoi. "Vanha Emanuel parka! Siinä kiitos minkä hän saa siitä että on kolmen kuolettavan viikon ajan juossut maalarilta verhoilijalle, puusepältä pesumuijalle. Lucy ja Lucyn maja, siinä hänen päänsä ainoat ajatukset!"
Minä tuskin tiesin mitä tehdä. Hyväilin ensin hänen hihansuunsa pehmeätä samettia, sitten kättä jota se ympäröi. Hänen huolenpitonsa, hänen hyvyytensä, hänen äänetön, väkevä, todellinen hyvyytensä ne kokonaan valtasivat minut todistetulla olemassaolollaan. Vakuutus hänen uhrautuvasta huolenpidostaan välähti eteeni kuin valo taivaasta, hänen — minä uskallan sanoa sen — hänen rakastava hellä katseensa järkytti minua nyt kuvaamattomasi! Kesken kaiken pakotin itseäni katsomaan käytännölliseen puoleen.
"Mutta vaiva", huudahdin, "ja rahanmeno! Oliko teillä rahaa, Paul?"
"Yllinkyllin rahaa", sanoi hän sydämellisesti. "Laaja opetustoimintani on tuottanut minulle sievoisen summan, ja osalla siitä päätin kustantaa itselleni runsaimman kestityksen mitä koskaan olen saanut tai tulen saamaan. Minä pidän tällaisesta. Olen tätä hetkeä odottanut yöt päivät viime aikoina. En tahtonut tulla lähellenne, koska en tahtonut maistaa sitä ennakolta. Vaiteliaisuus ei ole minun hyveitäni eikä paheitani. Jos olisin antautunut teidän valtaanne ja te olisitte ruvennut tekemään kysymyksiä katsein ja sanoin — Missä olette ollut, herra Paul? Mitä olette tehnyt? Mikä salaisuus teillä on? — olisi ensimmäinen ja viimeinen salaisuusparkani pudonnut suoraan helmaanne. Nyt", hän jatkoi, "teidän tulee asua täällä ja pitää koulua, teidän tulee käyttää taitojanne kun minä olen poissa, teidän pitää ajatella minua joskus, teidän tulee pitää huolta terveydestänne ja onnestanne minun tähteni, ja kun minä tulen takaisin —"
Siihen hän jätti tyhjän paikan.
Minä lupasin tehdä kaiken mitä hän käski. Lupasin tehdä työtä ahkerasti ja halukkaasti. "Minä tahdon olla uskollinen isännöitsijänne", sanoin, "ja luotan siihen että tilit ovat selvät palatessanne. Monsieur, te olette liian hyvä."