"Minä olen matkalla kouluun. Oi kuinka monet ulkomaan koulut olen elämässäni käynytkään! Ja kuitenkin olen täysin tietämätön. En tiedä mitään — en niin mitään — paitsi että soitan ja tanssin sievästi, ja ranskaa ja saksaa tietysti osaan puhua, mutta enpä juuri lukea enkä kirjoittaa. Tiedättekö, kerran minut pantiin kääntämään englanniksi sivu helppoa saksalaista kirjaa, enkä minä osannut. Isä oli aivan masentunut: hän sanoi että näyttää siltä kuin herra de Bassompierre, kummisetäni, joka maksaa koulunkäyntini, olisi heittänyt rahansa hukkaan. Ja mitä muihin kouluaineisiin tulee — historiaan, maantieteeseen ja laskentoon — olen täydellinen vauva ja kirjoitan englantia niin huonosti — sanovat minun tekevän kauheita tavaus- ja kielioppivirheitä. Kaiken lisäksi olen kokonaan unohtanut uskonnon: minua sanotaan protestantiksi, tiedättehän, mutta minäpä en totisesti tiedä olenko vai enkö ole, sillä en ole tarkoin selvillä siitä mikä erottaa protestanttisuuden katolisuudesta. Oli miten oli, veisaan viisi koko asiasta. Olin luterilainen kerran Bonnissa — rakas Bonn! — hurmaava Bonn! — jossa oli niin paljon kauniita ylioppilaita. Jokaisella meidän koulun sievällä tytöllä oli ihailija; pojat tiesivät kävelytuntimme ja tulivat melkein aina meitä vastaan. 'Schönes Mädchen', kuulimme heidän sanovan. Olin äärettömän onnellinen Bonnissa."
"Ja minne matkustatte nyt?"
"Oh, no se on se — chose", hän sanoi.
Chose-sanalla neiti Ginevra Fanshawe (se oli tämän nuoren henkilön nimi) vain korvasi oikean nimen, jonka oli sattunut unohtamaan. Sellainen oli hänen tapansa. "Chose" esiintyi keskustelun joka käänteessä — se oli niin mukava pistää puuttuvan sanan tilalle mihin kieleen tahansa, mitä kulloinkin sattui puhumaan. Ranskalaiset tytöt tekevät usein samoin, ja heiltä oli Ginevra omaksunut tapansa. Sain kuitenkin selville että "chose" tässä tapauksessa tarkoitti Villetteä, suuren Labassecourin kuningaskunnan suurta pääkaupunkia.
"Pidättekö Villettestä?" kysyin.
"Koko lailla. Kaupungin asukkaat ovat kyllä hirveän typeriä ja arkipäiväisiä, mutta siellä on muutamia hauskoja englantilaisia perheitä."
"Oletteko koulussa?"
"Olen."
"Onko se hyvä koulu?"
"Oi, ei. Se on kauhea, mutta minä olen ulkona joka sunnuntai ja annan palttua maîtresseille ja professeureille ja élèveeille, ja läksyt saavat mennä au diable (sitä ei uskaltaisi sanoa englanniksi, mutta ranskaksi se kuuluu vallan sopivalta), ja sillä tavoin tulen mainiosti toimeen… Te nauratte minulle taas?"