"He ovat tehneet sen uudelleen", vastasin minä. "Nenäliinaa heilutettiin ja jotakin putosi." Ja minä viittasin ikkunaan, joka nyt oli aivan tekopyhästi kiinni.
"Menkää alas heti, ottakaa se ja tuokaa tänne", kuului hänen jyrkkä määräyksensä. Sitten hän lisäsi: "Kukaan ei kiinnitä huomiota teihin, minut nähtäisiin."
Minä menin suoraa päätä. Hetkisen etsittyäni löysin taitetun paperin, joka oli tipahtanut erään pensaan alimmalle oksalle, ja vein sen suoraan tohtori Johnille. Luulen ettei edes Rosine nähnyt minua tällä kertaa.
Tohtori John repi kirjelipun kappaleiksi lukematta sitä.
"Siinä ei ole hiukkaakaan hänen syytään, se teidän tulee muistaa."
"Kenen syytä?" kysyin. "Kuka se on?"
"Ettekö siis vielä tiedä?"
"En vähääkään."
"Ettekö arvaa?"
"En."