"Jos tuntisin teidät paremmin, tekisi melkein mieleni ottaa teidät uskotukseni ja siten saada teidät vartijaksi maailman viattomimmalle ja parhaalle mutta jonkin verran kokemattomalle olennolle."
"Siveyden vartijaksiko?"
"Niin", sanoi hän hajamielisesti. "Mitä ansoja viritetäänkään hänen ympärilleen!" hän lisäsi miettiväisenä, ja nyt hän varmaan ensi kerran tutki kasvojani — tietenkin levottomana siitä, näkisikö niistä jonkin luontaisen ilmeen, joka rohkaisisi häntä uskomaan turviini taivaallisen olennon, jota vastaan pimeyden voimat vehkeilivät. Minä en tuntenut suurtakaan kutsumusta taivaallisten olentojen kaitsijaksi, mutta muistin kohtausta tavaratoimistossa, ja minusta tuntui että olin hänelle velkaa vastapalveluksen: jos voin, tahdoin auttaa häntä, eikä minun määrättävissäni ollut millä tavoin. Niin vähän vastahakoisesti kuin mahdollista selitin olevani "halukas tekemään voitavani henkilön hyväksi joka kiinnosti häntä".
"Minä olen asiassa vain katsojana", hän sanoi ihailtavan vaatimattomasti, kuten minusta näytti. "Satun tuntemaan tuon luonteeltaan sangen arvottoman ihmisen, joka vastakkaisesta talosta on jo kahdesti häirinnyt tämän paikan pyhyyttä, ja seurapiireissä olen myös tavannut henkilön jota nämä alhaiset yritykset tarkoittavat. Hänen verrattoman ylevämmyytensä ja synnynnäisen hienostuksensa pitäisi karkottaa kaikki julkeus hänen läheisyydestäänkin, niin luulisi. Niin ei kuitenkaan ole, ja koska hän on viaton ja vailla epäluuloja, tahtoisin varjella häntä pahasta, jos voisin. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan voi tehdä mitään: en pääse hänen lähelleen." Hän vaikeni.
"Hyvä, minä olen halukas auttamaan teitä, kunhan vain sanotte millä tavoin." Ja ajatuksissani kävin nopeasti talomme asukasluettelon läpi etsien tuota ihmeolentoa, tuota kallisarvoista helmeä, tuota virheetöntä jalokiveä. "Sen täytyy olla madame", päättelin.
"Hän yksin meistä kaikista kykenee näyttämään muita ylevämmältä, mutta mitä tulee hänen epäluulottomuuteensa ja kokemattomuuteensa jne., ei tohtori Johnin tarvitsisi vaivata päätään niillä. Se juuri kuitenkin on hänen päähänpistonsa, enkä tahdo vastustaa häntä, hän saakoon tahtonsa täyttymään, hänen enkelinsä olkoon enkeli."
"Osoittakaa vain mille taholle minun on suunnattava huolenpitoni", jatkoin vakavana, vaikka sisimmässäni hihitin sitä ajatusta, että minut pantaisiin madame Beckin tai jonkun hänen oppilaansa kaitsijaksi.
Tohtori Johnilla sattui olemaan hienosäikeinen hermosto, ja hän tunsi heti vaistomaisesti, mitä karkeampirakenteinen mieli ei olisi aavistanut, nimittäin että hän hieman huvitti minua. Veri kohosi hänen poskiinsa, hän kääntyi hymyillen tuskin huomattavasti ja otti hattunsa — hän aikoi lähteä. Tunsin piston sydämessäni.
"Minä tahdon — tahdon auttaa teitä", sanoin kiihkeästi. "Minä teen mitä vain toivotte. Pidän silmällä enkeliänne, pidän hänestä huolta, kunhan vain sanotte kuka hän on."
"Mutta täytyyhän teidän tietää", sanoi hän vakavana mutta hyvin hiljaisella äänellä. "Niin tahraton, niin hyvä, niin sanomattoman kaunis — mahdotonta että samassa talossa olisi kahta hänen vertaistaan. Minä tarkoitan tietysti —"