"He kiiruhtivat ulos teltasta, kuten näytti, yhtyäkseen taas miehiinsä. Ludvig nousi ratsaille. Mutta tiedättehän vanhastaan, hyvä prinssi, että hän on kehno ratsastaja, ja niinpä kiidätti hevonen miesparan ihan tanskalaisten sankimpaan joukkoon. Kuningas Harald vangitsi hänet omin käsin ja jätti hänet neljän ritarin vartioitavaksi. Mutta sitte se hyväkäs onnistui joko lahjomaan vartijansa taikka, kuten he väittivät, karkaamaan heidän ryöstäessään hänen telttaansa. Kuinka se kävi päinsä, en osaa sanoa; se vaan oli varma, että kun Harald vaati kuningasta takaisin, oli hän tipotiessään."
"Tiessään! Ja sinä sanot kuninkaan olevan vankina!"
"Malttakaahan. Hän ratsasti neljä peninkulmaa ja tapasi Rouenissa erään katalan porvarin, jonka lahjoi kätkemään itsensä Halavaluotoon. Bernard pani kuitenkin tarkan peräänkuulustelun ja sai selville, että tuon veijarin oli nähty keskustelevan ranskalaisen ratsastajan kanssa. Siitäpä Bernard veti kovalle hänen vaimonsa ja lapsensa, uhaten heidät siihen paikkaansa surmata, jolleivät ilmaisisi salaisuutta. Kuninkaan oli siis pakko ryömiä kauniisti esiin piilopaikastaan ja nyt istuu hän lukkojen ja salpojen takana Rolfin tornissa, missä tanskalainen soturi sotakirves olalla on jokaisessa portaiden käänteessä vartioimassa."
"Haa, haa!" huudahti Rikhard. "Tahtoisinpa tietää, mitä hän pitää olostaan! Olisipa hauska kuulla, tokko hän enää muistaa, kuinka hän nosti minut ikkunalle ja vannoi juhlallisesti tahtovansa ainoastaan — minun parastani!"
"Niin, ja te uskoitte häntä, hyvä prinssi," sanoi Osmond veitikkamaisesti.
"Olin silloin pikku poika," vastasi Rikhard ylpeästi. "Mutta nyt — muurienkin täytyy muistuttaa häntä valastaan sekä Bernardin sanoista, että taivas on maksava hänelle samalla mitalla kuin hän kohtelee minua."
"Muista se, lapseni, kavahda rikottuja valoja," lausui isä Luukas, "mutta elä muistele vahingonilolla vihollisesi kaatumista. Olisi parempi, että menisimme kaikki kappeliin lausumaan kiitoksemme Hänelle, jolle ne yksin kuuluvat!"
Kymmenes luku.
Lähes vuosikautisen vankeuden perästä täytyi kuninkaan sitoutua maksamaan lunnaat ja siihen saakka, kunnes oltiin yhtä mieltä ehdoista, olivat hänen molemmat poikansa annettavat panttivangeiksi normanneille, jota vastoin kuningas sai palata omaan valtakuntaansa. Prinssit piti lähettää Bayeuxiin, jonne Rikhard oli palannut Centevillein katsannon alla ja jossa hänellä oli nyt lupa kävellä tahi ratsastaa vapaasti ympäriinsä, tosin suojelusvahdin seuraamana.
"Onpa hupaista, kun Carloman tulee tänne. Minä olen koettava parastani, että hän viihtyy hyvin luonamme", sanoi Rikhard. "Mutta Lotharin en toivoisi tulevan mukana."