Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.
Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman; ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.
Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa; Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois, päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti. Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon; mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään; mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen; joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani, niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi, ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään, jäi alasti itkemään surkeuttaan.
Oppi. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.
136 Satu.
Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.
Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu, kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen, sen todistaa tämä seuraawainen Satu:
Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi, istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään; mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli, taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu, suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.
Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku, täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.
Oppi. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä — Si nunc male, non semper sic erit. Ja Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.