137 Satu.
Kissasta ja rakkauden naisesta.
[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen, tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn, Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille, jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta tietä antanut.]
Yxi nuori Nuorukainen
Immin-tuskahan tulowi,
Hywin Kissoa hywäili,
Sili selköä silitti,
Anoi kerran kelpo lailla,
Ratki nöyrästi rukoili
Nuorten neitoisten emolta
Armolliselta akalta,
Että Kissan kelwollisen
Mirrin muuttais mieluisimman
Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi:
Antoi Akka awun tuolle,
Muutti Kissan kijruhusti.
Pijan piijaxi wenähti
Kaswo aiwan kaunihixi,
Tuli tytöxi todella.
Jota halulla halaisi
Nuori miesi mielellänsä,
Wei sen kohta kotihinsa
Otti kissan kumppalixi
Tämän Neiton naukuwaisen
Warsin waimoxi walitsi.
Mutta koska kammarissa
Lawallansa lepäisiwät
Nämät kaxi kahen kättä
Tuuli Hijri tupsutellen
Rotta loukossa ratisi:
Wasta waimo miehen jätti
Hyppäis kyllä kijruhusti
Ulos sängystä sujahti
Yljän sylistä sirahti
Kissan lailla laattialle,
Josta suuttu armas Akka
Nuorten neitosten emonen
Että muutti jälle muodon,
Naisen, naukuhun panowi
Teki Kissaxi katalan.
Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten;
Luondo luodun luoxe tuopi
Weri wierehen wetäwi,
Mutt' ei muutu muorinakaan
Jok on nuorna ollut nopsa
Wiha Kissa kaswaessa,
Se on Akkana alati
Wielä waimona wihassa.
Joka tyttönä toruwi
Torun wielä waimonakin;
Kissa kissana pysywi.
138 Satu.
Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.
Juoxi Kettu kelpo-lailla
Juuri kyytillä kytäisi,
Wainon saatua wälehen
Hihtomiehistä hywistä;
Miehen taitawan tapaisi,
Joka pilkko puita mettäs,
Jota Kettu kumarteli,
Siltä apua aneli,
Kysy paikkoa parasta,
Mihin pijlohon panisi
Kätkis ittens kijruhusti?
Miesi näytti nopiasti
Oman majansa matalan,
Johon Kettu konttajawi
Pian pijlohon menewi
Kyykistellen kommanohon.
Koska konna kontannunna
Oli pijlohon paennut,
Joudut miehet mehtolassa
Sille paikalle parahin
Kysyit kohta kijruhusti
Hakkuu mieheltä halulla,
Onko nähtynä nykyisin
Ketun teitä, teillä näillä
Juuri juossutta näkyä?
Taitawainen Talonpoika
Warsin wastasi wagasti:
Ei oo näkynnä näkysin
Täällä Kettua ketänä;
Mutta samasa saloa
Sormellansa sala wiekas
Ketun päälle kokottawi
Osottawi olin-sian:
Tuot' ei hawainnut hewillä
Huomainehet Hijhto-miehet;
Mutta Kettu kirkistänyt
Nähnyt kaikki nähtäwästi
Raon kautta kommanosta;
Josta puiskahti pijangin
Ulos sanan sanomata;
Koska hakkaaja hawaitsi
Ketun uxen ulko-puolla,
Huusi kohta komiasti;
Mihingä Mikko pitäwi,
Sinun matkasi makaawi?
Etkös huoli holhojaltas
Olenk' ottoa eroa
Julki hywästi jättellä?
Kohta Kettu wastajawi;
Joss sun sormesa samati
Kuin sun kieles kelwoxesti
Olis ollut rehellinen
Olsin warsinni wagasti
Julki jättäny hywästi
Kumartellen kijtoxella.
Sinä pulskasti puhelit
Kielelläsi kelwoxesti
Muttas sohit sormellasi
Niinkuin kälmi konnan lailla.
Nijn on ilkiät imeiset
Joss ei kielellä keritä
Tehdä pahoa pahasti
Nijn on sormet sorkiana
Sortamahan sorretuita.
139 Satu.