»Äiti», Mertsi sanoi, »minä tahdon mukaasi. En tahdo jäädä yksin tänne erämaan eläinten keskelle, sillä ne eivät vastaa, kun puhelen niille. Minäkin tahdon kuolla ja riisua yltäni tämän ruumiin».
»Ei, rakas poikani», Genoveeva sanoi. »Sinun pitää jäädä edelleen maailmaan, mutta kerran sinäkin varmaan tulet luokseni taivaaseen, jos elät hurskaasti. Sinunkin on kerran kuoltava. Mutta kuulehan, mitä edelleen sanon sinulle. Kun en enää puhu, kun hengitykseni on lakannut, silmäni sammunut, huuleni kalvenneet ja käteni tuntuu kylmältä ja kankealta, niin jää sinä tänne vielä muutamaksi päiväksi. Sitten, kun olet varma siitä, että olen kuollut, koska inhoittava mätähaju täyttää luolan, silloin lähde tästä erämaasta suoraan auringonnousua kohden. Sitä tietä pääset päivän tai parin päästä metsänreunaan ja näet edessäsi suuren, kauniin tasangon, jolla asuu tuhansittain ihmisiä».
»Tuhansittain ihmisiä», Mertsi ihmetyksen valtaamana huudahti. »Minä olen aina luullut, että olisimme kahden maailmassa. Mikset tähän asti ole kertonut minulle mitään noista ihmisistä. Jospa vain jaksaisit kävellä, niin lähtisimme heti heidän luokseen».
»Ah, lapseni», Genoveeva huokasi, »nämä ihmiset juuri ovat sysänneet meidät luotaan tähän erämaahan metsän eläinten pariin. He tahtoivat surmata sinut ja minut».
»Sitten en halua heidän luokseen», poika sanoi. »Minä arvelin, että he olisivat yhtä hyviä kuin sinä, äiti. Täytyykö sitten noidenkin ihmisten kuolla?»
»Täytyy kyllä», Genoveeva sanoi, »kaikkien ihmisten täytyy kuolla».
»Sitten he varmaankaan eivät sitä tiedä, kuten minäkään en sitä tähän asti tiennyt», Mertsi sanoi. »Minäpä lähdenkin heidän luokseen sanomaan sen. Huudan heille: 'Ihmiset, teidän täytyy kaikkien kuolla. Tehkää parannus, muuten ette pääse taivaaseen'. Kunpa he vain uskoisivat minua».
»Lapseni», Genoveeva virkkoi, »kyllä he kauan ovat tienneet, että heidän täytyy kuolla, mutta he eivät sittenkään tee parannusta. He elävät ylellisyydessä, maa tuottaa heille mitä kauneimpia hedelmiä, joita erämaassa ei näekään, ja heillä on mitä parhainta syötävää ja juotavaa. Heidän vaatteensa loistavat kaikissa kukkien väreissä, ja ylhäisten puvut ovat sitäpaitsi usein koristetut kalliilla helyillä, jotka säteilevät tähtien lailla. He eivät asu sellaisissa pimeissä luolissa kuin meidän omamme on, vaan heidän asuntonsa ovat niin upeita, etten voi niitä sinulle kuvatakaan. Talvella heillä on asunnoissaan kuin toinen aurinko, tuli, jota et vielä ensinkään tunne. Se levittää niin suloista lämpöä kuin aurinko keväällä ja kesällä ja valaisee pimeimmänkin yön kirkkaaksi kuin päivä. Mutta useimmat ihmiset eivät edes kiitä Jumalaa näistä hyvistä teoista, tuskin välittävät Häntä ajatellakaan. Usein he vihaavat, vaivaavat ja kiusaavat toisiaan miten vain pahimmin voivat. Melkein joka päivä joku heidän joukostaan kuolee, mutta toiset eivät vähääkään välitä siitä, vaan elävät edelleen, kuin tulisivat he ikuisesti olemaan täällä maailmassa».
»Sitten en ensinkään halua heidän luokseen», Mertsi sanoi. »Siellähän ihmiset eivät ainoastaan ole ilkeitä kuin sudet, vaan myöskin tyhmempiä kuin hirvemme, joka ei ymmärrä mitään siitä, mitä puhumme. En kaipaa mitään noitten ihmisten kalleuksista enkä hyvistä ruoista, vaan tahdon mieluummin asua eläinten keskuudessa. Ne sentään, sutta ja kettua lukuunottamatta, elävät rauhassa keskenään ja hankkivat sovussa ravintonsa ruohoista ja kasveista. Minä jään hirvemme luo enkä lähde ihmisten pariin.»
»Kyllä sinun kuitenkin pitää lähteä heidän luokseen, rakas lapsi», Genoveeva sanoi. »Eivät he sinulle mitään pahaa tee. Kuulehan vielä. Olen tähän asti kertonut sinulle vain taivaallisesta isästäsi, mutta nyt minun pitää sanoa sinulle, että sinulla on maallinenkin isä, kuten sinulla on äitikin maailmassa».