Genoveeva saa tiedon siitä, että hänen on pian kuoltava
Puolenyön aikaan joku yht'äkkiä koputti vankilan pieneen ikkunaan. »Oi, rakas kreivitär, vieläkö olette valveilla?» huusi heikko, surkea ääni. »Mitä minun täytyykään sanoa teille! Voi sentään, itkultani saan tuskin puhutuksi. Voi sitä jumalatonta Goloa! Jumala rangaiskoon häntä ja heittäköön hänet alimmaiseen manalaan, tuon kirotun konnan!»
»Kuka olet?» Genoveeva kysyi nousten ja mennen rautaristikolle.
»Torninvartian tytär», vastasi ääni. »Olen Bertta, joka on ollut jo niin kauan sairaana, ja jolle olette tehnyt niin paljon hyvää hänen sairautensa aikana. Minä rakastan teitä niin suuresti ja tahtoisin myös mielelläni osoittaa teille kiitollisuuttani, mutta nyt minun täytyykin tuoda teille kauhea tieto! Vielä tänä yönä täytyy teidän kuolla. Kreivi tahtoo niin, sillä hän pitää teitä todellakin sellaisena häpeällisenä rikoksentekijänä, joksi Golo on teidät kuvaillut. Niin hän on kirjoittanut Gololle. Murhaajat on jo hankittu, heidän on lyötävä päänne poikki. Tämä on aivan varmaa. Kuulin itse, kuinka Golo sopi siitä heidän kanssaan. Ja voi! Teidän lapsennekin täytyy kuolla, sillä kreivi ei tahdo tunnustaa häntä pojakseen. Tuskalta en ole saanut unen rahtuakaan silmääni koko yönä. Kohta kun kaikki olivat nukkuneet, nousin sairasvuoteeltani ja koetin laahautua luoksenne. En saattaisi elää, ellen saisi sanoa jäähyväisiä teille ja kiittää teitä vielä kerran rakkaudestanne minua kohtaan. Jos teillä on vielä jotakin toimitettavaa tai muuten jotakin sydämellänne, niin uskokaa se minulle, jotteivät kaikki salaisuutenne mene mukananne hautaan, ja jotta minä ehkä vielä voisin todistaa viattomuutenne».
Genoveeva säikähti kovin eikä kauhulta voinut pitkään aikaan puhua. Vihdoin hän sanoi: »Rakas lapsi, ole hyvä ja tuo minulle kynttilä, mustetta, kynä ja paperia!» Tyttö toi ne hänelle, ja Genoveeva alkoi kirjoittaa. Kosk'ei vankihuoneessa ollut mitään pöytää tai tuolia, kirjoitti hän lattialla seuraavan kirjeen:
»Rakkahin puolisoni! Tällä kylmällä vankilani kivilattialla maaten kirjoitan vielä Sinulle. Kun näitä rivejä luet, on ruumiini jo kauan ollut haudassa maatumassa. Muutaman hetken kuluttua seison Jumalan tuomioistuimen edessä. Minut on pahantekijänä tuomittu kuolemaan, mutta Jumala tietää, että kuolen viatonna, sen vakuutan Sinulle Hänen pyhien kasvojensa edessä ja iäisyyden partaalla seisoen. Usko minua, en lähde valhe tunnollani maailmasta!
Oi, hyvä puolisoni, minun käy sinua sääliksi. Tiedänhän, että Sinua lienee hirveästi petetty, muuten et saattaisi surmauttaa Genoveevaasi etkä lastasi. Mutta kun kerran saat tietää petoksen, niin ällös murehdi liiaksi. Rakastithan minua aina. Sinä et ole syypää kuolemaani. Niin oli Jumalan tahto.
Rukoile sentään Jumalalta anteeksi pikaisuuttasi. Älä enää koskaan tuomitse ketään, ennenkuin olet kuulustellut häntä. Anna tämän ensimmäisen äkkipikaisen tuomiosi jäädä viimeiseksi. Hyvitä tämä ainoa pahateko, johon Sinä tosin olet vähin syyllinen, tuhansilla hyvillä ja jaloilla teoilla. Se on parasta, minkä vielä voit tehdä. Ei suru eikä mielipaha enää mitään hyödytä. Muista myös, että on taivaskin olemassa. Siellä saat jälleen nähdä Genoveevasi, siellä saat tietää hänen viattomuutensa ja uskollisuutensa, siellä saat myös ensi kerran nähdä poikasi, jota et täällä koskaan nähnyt. Siellä eivät pahat ihmiset enää meitä erota.
Minulla on vain muutamia hetkiä elettävänä täällä maailmassa, mutta tahtoisin kumminkin mielelläni täyttää viimeiset velvollisuuteni. Kiitän siis Sinua vielä kaikesta rakkaudesta, jota parempina päivinä olet minulle osoittanut. Vien rakkauteni Sinuun mukanani hautaan.
Ottaos kelpo vanhempani huostaasi! Ole heille hyvä poika, lohduta heitä surussaan. En voi enää kirjoittaa heille, sillä hetkeni lähestyy, mutta sano Sinä heille, ettei heidän Genoveevansa ollut mikään rikoksentekijä, että kuolin viatonna, että kuolemanhetkellä vielä ajattelin heitä ja että sydämellisesti kiitän heitä kaikesta, kaikesta, mitä he ovat minulle tehneet.