Karaveli ei kuitenkaan ottanut heitä vastaan, missä se menetteli ihan oikein. He tulivat myöhemmin takaisin, mutta jo ennen heitä saapui karavelin vene. Kun amiraali huomasi, että hänen perämiehensä ja muut olivat paenneet, että meri kävi yhä matalammaksi ja laiva kallistui sivulle, hän ei nähnyt muuta pelastumiskeinoa kuin katkaista isonmaston, jotta laiva keventyisi ja pääsisi jälleen uimaan. Mutta kun meri perääntyi yhä enemmän ja laiva kallistui vielä lisää, ei ollut mitään toivoa aluksen pysymisestä pinnalla.
Onneksi meri pysyi tyvenenä, laiva itse säilyi ehjänä, mutta saumat aukenivat ja vesi tunkeutui sisään. Amiraali miehineen pelastautui karavelille. Kun sitten virisi vähäinen maatuuli, yö ei ollut vielä pitkällekään kulunut eikä tiedetty, kuinka kauas särkkä ulottui, päätti hän seisahtua päivänkoittoon saakka ja lähti sitten takaisin laivalleen.
Jo sitä ennen hän oli lähettänyt cordovalaisen Diego de Aranan, laivueen alguazilin (ylituomarin), ja Pedro Gutierrezin, kuninkaallisen talouden ovenvartijan, veneellä maihin ilmoittamaan onnettomuudesta kuningas (cazique) Guacanagarille, joka lauantaina oli kutsunut amiraalin aluksineen satamaansa ja kyläänsä, joka oli puolen meripenikulman päässä tältä särkältä. Kuultuaan tiedon cazique itki, kuten he sanoivat, ja lähetti kaikki miehensä hyvin tilavilla kanooteilla laivalle pelastamaan lastia.
Kuninkaan itsensä osoittaman innon vuoksi se kävi hyvin nopeasti. Hän itse henkilökohtaisesti veljineen ja sukulaisineen huolehti tarkkuudella karilleajaneessa laivassa sekä maalla sinne tuotujen tavaroiden vartioimisesta, ja että kaikki pelastettiin mitä parhaiten. Tuon tuosta hän lähetti erään sukulaisensa, joka ei koko aikana lakannut itkemästä, amiraalin luokse lohduttamaan häntä ja vakuuttamaan, ettei amiraalin tarvitsisi lainkaan murehtia, cazique antaisi hänelle kaikki, mitä hänellä oli.
Amiraali vakuuttaa heidän korkeuksilleen, ettei missään päin Espanjassa niin tarkoin huolehdittaisi haaksirikkoutuneen laivan lastista, niin ettei nuppineulaakaan katoaisi. Kuningas käski sijoittaa tavarat asuntojen läheisyyteen, kunnes joitakin niistä tyhjennettiin ja tavarat sijoitettiin niihin, missä niitä voitiin vartioida hyvin. Hän käski asettaa ympärille asemiehiä, jotka seisoivat vartiossa kaiken yötä.
»Kuningas»—niin kirjoittaa amiraali päiväkirjaansa—»ja kaikki kansa itkivät kovasti; he ovat ihmisiä, jotka ovat täynnä rakkautta, vailla ahneutta ja niin herkkiä kaikelle, että vakuutan Teidän Korkeuksillenne: koko maailmassa ei ole parempaa kansaa eikä maata. He rakastavat lähimmäisiänsä kuin itseään, heidän kielensä on maailman kauneinta ja sointuvinta, aina ystävällisesti puhuttua. Miehet ja naiset käyvät sellaisina kuin Jumala on luonut heidät, mutta Teidän Korkeutenne saavat uskoa, että näiden ihmisten tavat ovat esimerkillisiä; kuninkaalla on myös ihmeteltävä hovi (estado) ja hän on niin erikoisen vähäpuheinen, että sitä on ilo nähdä. Näiden ihmisten muisti on hyvä; he tahtovat nähdä kaiken ja kysyvät mihin mitäkin käytetään.» Nämä kaikki ovat amiraalin sanoja.
Keskiviikkona joulukuun 26. päivänä
Päivän koittaessa maan kuningas (s.o. kylän cazique) tuli karaveli Niñalle, jossa amiraali oli, ja vakuutti hänelle melkein itkusuin, ettei hänen tulisi surra mitään, cazique antaisi hänelle kaiken omistamansa, kuten hän jo olikin niille kristityille, jotka olivat joutuneet maihin, tyhjentänyt kaksi taloa ja tyhjentäisi vielä lisää, jos tarvittaisiin; hän vakuutti myös, että amiraalin käskettävissä oli niin monta kanoottia ja niin paljon miehiä kuin hän tarvitsi tavaroiden kuljettamiseen maihin, kuten jo eilenkin oli ollut, ilman että yhtä ainoatakaan leivänmurua olisi amiraalilta mennyt. »He ovat niin rehellisiä»—kirjoittaa Kolumbus päiväkirjassaan—»etteivät ensinkään ahnehdi vieraan tavaraa, ja tässä siveä kuningas voitti kaikki muut».
Amiraalin keskustellessa caziquen kanssa tuli toiselta paikkakunnalta kotoisin oleva kanootti, jonka miehistö pyysi vaihtaa muutamia kultakappaleita tiukuun; sillä se lelu näyttää olevan heille erikoisesti mieleen. Sillä ennenkuin he ehtivät edes laivan luokse, he jo kaukaa näyttivät kultakappaleitaan ja huutelivat: »Chuq! Chuq!» Siten he nimittivät tiukuja, joista he pitävät ihan hupsuuteen saakka. Erään toisen seudun intialaiset, jotka näkivät tämän vaihtokaupan, pyysivät säilyttämään heillekin sellaisen tiu'un, jonka vastikkeeksi he seuraavana päivänä lupasivat tuoda hänelle kämmenenkokoisen kultakappaleen.
Amiraali iloitsi kuullessaan sellaista; maaltakin palasi muuan merimies, joka sanoi ihmettelevänsä, minkälaisia kultakappaleita siellä voidaan vaihtaa ihan tyhjällä, sillä he olivat saaneet nuppineulasta niin ison kultapalan, että se oli kahden castillanon arvoinen; mutta kuukauden perästä olisi asianlaita jo toinen. Kuningas oli iloinen nähdessään amiraalin niin tyytyväisenä, ja kun hän kuuli amiraalin haluavan vielä lisää kultaa, teki hän merkkien avulla ymmärrettäväksi, että hän ihan lähellä tiesi paikan, missä sitä oli suurin määrin; amiraalin sopi vain olla hyvällä tuulella, cazique toimittaisi sitä hänelle niin paljon kuin hän vain halusi. Tästä amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Kuningas puhui eritotenkin Cipangosta, jolle hän antoi nimen Civao, missä on kultaa niin paljon, ettei sitä siellä pidetty minään. Hän antaisi noutaa sitä sieltä, vaikka sitä oli kyllä tällä Españolan saarella, jota he nimittävät Bohioksi, hyvin paljon, ja tässä Caribatan maakunnassakin sitä oli vielä lisää.»