Torstaina tammikuun 3. päivänä
Amiraali ei voinut lähteä vielä tänään purjehtimaan, kun kolme intialaista, jotka hän oli ottanut mukaansa ensiksi löydetyiltä saarilta, tulivat ilmoittamaan hänelle, että vielä joitakin intialaisia vaimoineen tulisi laivalle tänään auringon noustessa. Aallokko, kävi korkeana eikä vene pystynyt menemään maalle, ja amiraali päätti Jumalan avulla alottaa matkan huomisaamuna.
»Jos minulla olisi ollut luonani karaveli Pinta»—kirjoittaa hän—»olisin taatusti saanut kerätyksi tonnin kultaa, koska silloin olisin voinut purjehtia saaren ympäri, mitä en nyt saattanut tehdä, kun olin yksin, pelosta, että minulle voisi sattua jokin onnettomuus ja estää minut palaamasta Espanjaan esittämään kuninkaalle ja kuningattarelle kertomusta löytöretkestäni. Jos voisi olla varmaa, että Pinta Alonzo Pinzonin kera pääsisi onnellisesti Espanjaan, jatkaisin vielä löytöretkiäni, mutta kun en ole saanut häneltä minkäänmoisia tietoja ja kun hän lisäksi voisi valheillaan eksyttää kuningasparia ja välttää rangaistuksen, jonka hän on ansainnut kehnolla menettelyllään, karatessaan luotani ilman lupaa ja siten tärvellen kaiken hyvän, mitä tästä retkestäni voitiin toivoa, minun täytyy viipymättä palata Espanjaan, ja toivon, että Herramme suo meille matkan ajaksi kauniin sään ja että voitamme kaikki vastukset.»
Perjantaina tammikuun 4. päivänä
Auringon noustessa ankkuri nostettiin lievässä tuulessa, ja vene hinasi laivan leveämmän väylän kautta kuin satamaan tullessa oli käytetty, läpi karikon, joka ulottuu Santon niemen tällä puolen vielä kolme meripenikulmaa ulos merelle.—Suunta otettiin itään kohti korkeata vuorta, joka on näöltään kuin paviljonki. Amiraali antoi sille nimen Monte Cristi. Hän suosittelee kaikille, jotka tulevat katsomaan Navidadin kaupunkia (hän näki hengessään jo kaupungin täällä, missä vielä ei ollut valmiina hirsirakennuskaan, niin sanottu linnoitus), ensiksi käyntiä Monte Cristillä. »Cipango»—huomauttaa hän—»on tällä saarella; täällä on yllinkyllin kultaa, mausteita, mastiksia ja raparperia».
Lauantaina tammikuun 5. päivänä
Päivän koittaessa amiraali lähti purjehtimaan. Monte Crististä eteläkaakkoon hän havaitsi sataman ja pienen saaren. Hän nousi siellä maihin ja näki lohkareen kirjavaa kiveä, mikä näytti hänestä hyvin soveliaalta kirkkojen ja kuninkaallisten palatsien rakentamiseen. Monte Cristi on muodoltaan kaunis, tasaisen maavyöhykkeen ympäröimä ja kaukaa katsottuna näyttää saarelta. Sisämaassa hän huomasi vielä yhden vuorijonon, joka muistuttaa Cordovan Sierraa. Laaksot ovat viheriöiviä, runsasvetisiä, kaikki niin kaunista, sanoo amiraali, ettei hän usko siitä voivansa edes tuhannesosankaan verran liioitella (que no creia encarecerlo la milesima parte).
Sunnuntaina tammikuun 6. päivänä
Auringonnousun jälkeen jatkettiin rannikon purjehdusta itäänpäin. Täällä on huolellisesti varottava monia hiekka- ja kivisärkkiä, joiden takana on kuitenkin mainioita satamia. Amiraali käski matruusin nousta mastokoriin tähystämään matalikkoja ja kareja. Odottamatta tämä huomasi Pintan, joka hyvässä itätuulessa purjehti suoraan amiraalia kohden. Kun täällä ei voinut käydä ankkuriin, palasi amiraali seitsemän meripenikulmaa Monte Cristille, ja Pinta seurasi sinne.
Martin Alonzo Pinzon tuli Niñalle pyytämään anteeksi ja sanoi amiraalille joutuneensa aivan vasten tahtoaan erilleen hänestä ja selitteli sen syitä. Mutta amiraali vastasi, että »ne olivat sulia valheita; vaan Pinzon oli lähtenyt hänen luotaan pelkästä uhmasta ja ahneudesta, eikä hän käsittänyt, mistä johtui kaikki se ylpeys ja kunnioituksen puute, minkä Pinzon oli omaksunut häntä kohtaan koko matkan aikana ja mitä hän (amiraali) ei ollut ollut huomaavinaan, ettei antaisi sijaa paholaisen tihutöille, mitkä alusta alkaen tähän saakka olivat retkeä vaanineet.»