XXIV.
Kruununprinssi Rudolfin kuolema. — Synkkämielisyyden painostusta.
Tammikuun 31 päivänä 1889 kohtasi Itävallan keisariparia onnettomuus, jonka vertaista ei liene siihen saakka tapahtunut. "Mayerlingin murhenäytelmä", joka pääpiirteiltään on tunnettu kautta maailman, mutta joka samalla on peitetty salaperäisyyteen, päätti yhtä äkillisesti kuin kamalasti heidän ainoan poikansa elämän.
Tästä tapahtumasta on liikkeellä tuhansia kertomuksia. On melkein suotavaa, että historia ei koskaan loisi valaistustaan tähän hämäryyteen, jos asia on niin, kuin Belgian kuningas kirjoitti Flanderin kreiville, että "kaikki huhut ovat paremmat kuin se, että saataisiin tietää totuus".
Varmasti tiedetään vain seuraavaa:
Kruununprinssi löydettiin kuolleena sängystään Wienin lähellä olevassa Mayerlingin metsästyslinnassa, missä hän oli viettänyt pari päivää. Hän oli kuollut päähänsä samastaan ammottavasta haavasta. Samasta huoneesta löydettiin ruumiina eräs nuori nainen, paronitar Vetsera, jota kruununprinssi oli rakastanut. Luultiin heidän tehneen itsemurhan, mutta merkkejä oli siitäkin, että Rudolf olisi murhattu. [Myöhemmin on eräs Saksan keisarin entinen salainen lähetti julkisesti väittänyt, että kysymyksessä oli tosiaankin murha, vieläpä Sarajevon tapauksen luontoinen valtiollinen murha, ja että tämä on todistettavissakin. Suom. muist.]
Kansa oli suuresti rakastanut krunnunprinssiä. Hänen henkilönsä tuntui lupaavan, että maa saisi hänestä uudenaikaisten aatteiden elähdyttämän lahjakkaan hallitsijan.
Mutta loistavien lahjojensa ohella nuori ruhtinas oli perinyt myöskin huomattavassa määrässä Habsburgien kevytmielisiä taipumuksia. Ja hänen lähimmät seuralaisensa olivat viime aikoina käyneet levottomiksi hänen tulevaisuudestaan.
Oli kuitenkin yksi, joka oli säilyttänyt luottamuksensa häneen, ja tämä ainoa oli hänen äitinsä. Tämä oli viisaasti ja varmasti ohjannut häntä hänen ensimäisessä esiintymisessään julkisuudessa, ja kruununprinssi sai osittain kiittää äitiään siitä kansansuosiosta, jonka oli saanut varhaisimmassa nuoruudessaan.
Sitten hän oli heittäytynyt toisille urille, mutta jotka tunsivat lähemmin keisarinnan, olivat Rudolfin parhaina hetkinä kuulevinaan hänestä äitinsä kaiun hänen sanoistaan ja ajatuksistaan.