Kultakolikkoja maksetaan ikkunapaikoista, olletikin taloissa ympäri tuomiokirkkoa, josta kolmen säädyn edustajien odotetaan astuvan ulos ja jossa he jo seisovat järjestyneinä, kullakin kynttilä kädessä.
Kello lyö kymmenen. Sorinaa kuuluu odottavain riveistä. Hovi lähestyy.
Äänekkäät eläköön-huudot tervehtivät ensimäisiä vaunuja, mutta kuningattaren ajaessa ohi vaikenee ihmisjoukko äänettömään hiljaisuuteen.
Kuninkaallinen perhe astuu vaunuista tuomiokirkon portilla ja viipyy kuorissa, kunnes saatto ehtii lopullisesti järjestyä.
Saattue lähtee liikkeelle. Ranskan kaarti ja sveitsiläiskaarti muodostavat kujanteen, pidättäen ihmisjoukkoa tunkemasta päälle. Pitkän saattueen johtaa kirkkoon Versaillesin papisto.
1614 vuoden säännön mukaan on kansan edustajia käsketty pukeutumaan varsin nöyryyttävään pukuun. He kulkevat kahdessa rivissä, yllään musta puku ilman minkäänlaisia koristeita sekä päässä leveät, töyhdöttömät hatut. Yksi ainoa joukosta tekee poikkeuksen tuosta vahvistetusta säännöstä. Eräs bretagnelainen työmies on tullut yllään se puku, jota hänen kotiseudullaan käytetään.
Kovilla mieltymyshuudoilla tervehditään kolmatta säätyä. Täällä nähdään koolla voimia, jotka herättävät luottamusta, ja uteliaina ja mielenkiinnolla katsellaan tunnetumpia edusmiehiä, varsinkin Mirabeauta, tuota suurta, erittäin rumanmuotoista kansanpuhujaa.
Kolmatta säätyä seuraa aateli. Mieltymyshuudot vaikenevat. Jalosukuisten kullalla kirjaillut silkkipuvut, heidän pitkät, liehuvat höyhentöyhtönsä, mutta ennen kaikkea heidän ylpeä katsantonsa herättävät katkeruutta ja suuttumusta, voimatta vähimmälläkään tavalla tehota kansan mieliin.
Yhtä ainoata aatelismiestä tervehditään myötätuntoisesti. Orléansin herttua ei ole välittänyt liittyä kuninkaallisiin sukulaisiinsa ja astuu sen sijaan oman vaalipiirinsä edusmiesten joukossa. Häntä tervehditään kansanystävänä, mutta erittäinkin hovin ja kuningattaren vihamiehenä.
Hengellinen sääty, joka seuraa aatelin perässä, on jaettu kahteen ryhmään: alempi papisto ja valtakunnan piispat.