Tosin selitti hän itsellään olevan samat aikeet kuin hänen isällään, ja tosin kirjoitti suurkansleri, ruhtinas Rosenberg, eräälle naiselle Ranskan hovissa: "Toivoakseni uusi hallitsija täyttää ne sitoumukset, joihin keisarivainaja on suostunut, ja saattaa hallitusistuimen ja kuninkaallisen valta-aseman Ranskassa entiselleen." Mutta iäkäs ruhtinas Kaunitz puhui alinomaa innokkaasti rauhan puolesta.
Marie Antoinettea huoletti se empimys ja epävarmuus, joka häntä kohtasi joka puolelta. Hän lähetti parooni Goguelatin valenimellä Wieniin pyytämään varmaa vastausta hänen veljensä pojalta. "Aikaa ei ole hukattavaksi", lausui hän epätoivoissaan, "sillä vihamiehemme eivät todentotta anna hetkeäkään mennä hukkaan."
Mutta onnettomuus seurasi häntä lakkaamatta, ja kaikki hänen hankkeensa näyttivät menevän myttyyn.
Neljätoista päivää Leopoldin kuoleman jälkeen sattui murhaajan luoti
Kustaa III:nteen naamiaistanssiaisissa Tukholmassa.
"Tämä luoti tuottaa iloa jakobiineille Pariisissa", lausui kuoleva kuningas.
Ja riemu vallankumoojain piirissä Ranskassa olikin suuri, heidän saatuaan tietää, että Kustaa maaliskuun 29. päivänä oli kuollut saamastaan haavasta. Riemuhuuto, joka kajahti jakobiinien leiristä, osotti vasta, kuinka suuresti Ruotsin kuningasta oli pelätty.
Ludvig ja Marie Antoinette olivat kauhusta ikäänkuin kivettyneinä saatuaan tiedon hänen kuolemastaan. Kuolemansa edellisenä päivänä oli Kustaa lähettänyt heille ne terveiset, että hän, jättäessään tämän maailman, surulla ajatteli, että hänen kuolemansa mahdollisesti vahingoittaisi heidän etujaan.
Madame de Tourzel, joka oli vastaanottanut surusanoman kruununprinssin huoneessa, syöksyi kuningattaren luo tyrmistys kuvautuneena kasvoissaan.
"Näen ulkomuodostanne, että jo tiedätte uutisen, jonka äskettäin olemme saaneet vastaanottaa", virkkoi kuningatar. "Tämä sanoma ei voi olla koskematta sydämen sisimpään. Mutta meidän täytyy jännittää rohkeuttamme — ken takaa, eikö meidän kohtalomme tulle sama?"
Oli tosin syytä luulla, että Ranskan kuninkaalliseen pariin mieltyneen hallitsijan kuolema haitallisesti vaikuttaisi muitten hallitsijain päätökseen, mikäli se koski tämän onnettoman kuningasparin aseman tukemista; mutta toiselta puolen on niinikään syytä otaksua, ettei ruotsalaisilla sotamiehillä, joihin niin suuresti luotettiin, ollut erikoista halua lähteä sotaan vierasta kansaa vastaan, joka ei koskaan ollut tehnyt heille mitään pahaa.