Ei ristiä, ei muistokiveä eikä hautauskirjoitusta ollut osottamassa sitä paikkaa, jossa Lothringin ja Itävallan Marie Antoinette, Ranskan ja Navarran kuningatar, kätkettiin viimeiseen lepoon.
Haudankaivaja lähetti vallankumoustuomioistuimelle seuraavan laskun:
"25. p. vendémiairea v:na II.
Leski Capet:
Arkusta……………….. 6 livreä.
Haudasta ja kaivamisesta… 22 livreä.
Summa 31 livreä."
Mikähän hautapuhe voisi koskea sydämeen enemmän kuin nämä koruttomat numerot!
Kaksi päivää ennen kuningattaren mestausta koetti kreivi Aksel Fersen vielä saada kuningattaren uhkaavaa kohtaloa torjutuksi.
Lokakuun 20. p:nä sai hän tiedon kuningattaren kuolemasta.
"En kykene ajattelemaan muuta kuin tappiotani", kirjoitti hän päiväkirjaansa. "On kauheata, ettei pidä tietämän mitään yksityisseikoista. Hän oli yksin viimeisinä hetkinään, vailla lohdutusta, vailla ketään, jonka kanssa hän olisi voinut puhella ja jolle hän olisi voinut uskoa viimeisen tahtonsa. Se on kauheata! Oi, noita kirottuja petoja! Ei, minä en saa rauhaa, ennenkuin olen kostanut!"
Kreivi Fersen oli kauan ollut taipuvainen raskasmielisyyteen. Kuningattaren kuoleman jälkeen valtasi hänet parantumaton synkkämielisyys. Ruotsin kuningas, Kustaa IV Aadolf, osotti hänelle monella tavalla kunnioitustaan; hänestä tuli serafiimiritari, Upsalan yliopiston kansleri ja ruotsalainen valtamarsalkka. Mutta ihmisenä pysyi hän jurona, eikä hänen sydämenhaavansa parantunut koskaan.