"Sen pikkukaupungin laidassa, jonka läpi matkani piti, kuljin teloituspaikan ohi, ja koska teloittaja oli tunnettu eläinlääkärinä, tarvitsi minun ostaa häneltä jotakin rohtoa kylävoudillemme. Astuin tupaan ja sanoin mestarille, mitä tahdoin, ja hän pyysi minua seuraamaan mukanaan aittaan, jossa hänen yrttinsä olivat säilössä, auttamaan häntä niiden etsimisessä. Jätin Annin tupaan ja seurasin häntä. Palatessamme tupaan seisoi Anni erään pienen, seinään kiinnitetyn kaapin ääressä ja puhui: 'Isoäiti, siellä sisällä on hiiri, kuulkaas, kuinka se rapisee, siellä sisällä on hiiri!'
"Kuultuaan lapsen sanovan näin mestari muuttui sangen vakavaksi kasvoiltaan, tempasi kaapin auki ja virkkoi: 'Jumala olkoon meille armollinen!' sillä hän näki mestausmiekkansa, joka riippui kaapissa yksinään naulassa, heiluvan sinne tänne. Hän otti miekan alas ja minua kauhistutti. — 'Vaimo kulta', sanoi hän, 'jos te rakastatte pientä, armasta Annianne, niin älkää pelästykö, jos minä miekallani hiukan naarmutan ihoa hänen kaulansa ympäriltä, sillä miekka on heilunut hänen edessään, se on vaatinut hänen vertansa, ja jollen minä sillä naarmuta hänen kaulaansa, niin uhkaa lasta elämässä suuri onnettomuus.' — Samassa hän tarttui lapseen, joka alkoi parkua kamalasti; minä huusin myös ja tempasin Annin pois. Samalla astui kaupungin pormestari sisään, hän tuli metsästämästä ja tahtoi tuoda teloittajalle kipeän koiransa parannettavaksi. Hän kysyi parkumisen syytä, ja Anni huusi: 'Hän tahtoo tappaa minut!' Minä olin suunniltani kauhistuksesta. Teloittaja kertoi tapauksen pormestarille. Tämä moitti hänen taikauskoansa, kuten hän sitä nimitti, kiivaasti ja ankarin uhkauksin, mutta teloittaja kuunteli sitä vallan levollisesti ja sanoi: 'Niin ovat isäni uskoneet ja niin uskon minäkin.'
"Silloin sanoi pormestari: 'Mestari Frans, jos uskotte miekkanne liikkuneen, koska täten ilmoitan teille, että teidän tulee huomenna varhain kello kuuden aikana katkaista jääkäri Jürgen kaula, niin tahdon sen vielä antaa teille anteeksi; mutta se että tahdotte siitä päättää jotakin tämän armaan lapsen suhteen, on järjetöntä ja hullua; sehän voisi saattaa ihmisen vallan epätoivoon, jos hänelle myöhemmin hänen vanhuudessaan sanottaisiin, että sellaista oli tapahtunut hänelle hänen nuoruudessaan. Ei pidä johtaa ketään ihmistä kiusaukseen.' — 'Mutta ei myöskään minkään teloittajan miekkaa', sanoi mestari Frans itsekseen ja ripusti miekkansa jälleen kaappiin. Nyt pormestari suuteli Annia ja antoi hänelle jahtilaukustaan sämpylän, ja kun hän sitten oli kysynyt minulta, kuka olin, mistä tulin ja minne olin menossa, ja minä olin kertonut hänelle serkkuni kuoleman ja jääkäri Jürgelle vietävän viestini, sanoi hän minulle: 'Te saatte sen itse toimittaa perille, tahdon itse viedä teidät hänen luokseen; hänellä on kova sydän, kenties tuon hyvän kuolevan muisto hellyttää häntä hänen viime hetkinään'. — Nyt otti tuo hyvä herra minut ja Annin vaunuihinsa, jotka odottivat portilla, ja ajoi meidän kanssamme kaupunkiin.
"Hän käski minun mennä keittäjättärensä luo. Siellä saimme hyvää ruokaa, ja iltapäivällä hän lähti kanssani tuon syntisparan luo. Kun minä sitten kerroin hälle serkkuni viimeiset sanat, alkoi hän katkerasti itkeä ja huusi: 'Ah, Jumalani! jos hän olisi tullut vaimokseni, en ikinä olisi joutunut näin pitkälle.' Sitten hän anoi, että pyydettäisiin herra pastoria vielä kerran tulemaan hänen luoksensa, hän tahtoisi rukoilla tämän kanssa. Pormestari lupasi sen hänelle ja ylisti häntä hänen mielenmuutoksestaan ja kysyi häneltä, olisiko hänellä ennen kuolemaansa kenties jotakin toivomusta, jonka hän voisi täyttää. Silloin sanoi jääkäri Jürge: 'Ah, pyytäkää tätä vanhaa hyvää vaimoa olemaan huomenna serkkuvainajansa pikkutytön kera läsnä minun teloituksessani; se vahvistaisi minun sydäntäni viime hetkelläni.' Pormestari pyysikin sitä minulta, ja niin kammottavaa kuin se minusta olikin, en voinut sitä kieltää tuolta kurjalta ja viheliäiseltä ihmiseltä, minun täytyi kättä antaen luvata se hänelle juhlallisesti, ja hän vaipui itkien oljillensa. Pormestari lähti sitten kanssani ystävänsä pastorin luo, jolle minun vielä kerran täytyi kertoa kaikki, ennenkuin hän lähti vankilaan.
"Yö täytyi minun lapsen kera nukkua pormestarin talossa, ja seuraavana aamuna lähdin raskain mielin jääkäri Jürgen mestauspaikalle. Seisoin piirissä pormestarin vieressä ja näin miten hän taittoi sauvan; nyt piti jääkäri Jürge vielä kauniin puheen, ja kaikki ihmiset itkivät, ja hän katseli perin liikutettuna minua ja pikku Annia, joka seisoi edessäni, ja sitten hän suuteli mestari Fransia, pastori rukoili hänen kanssaan, hänen silmänsä sidottiin ja hän polvistui. Nyt antoi mestaaja hänelle kuoliniskun. 'Jeesus, Maaria, Joosef!' parkaisin minä, sillä Jürgen pää kimposi Annia kohti ja tarttui hampaillaan kiinni lapsen mekkoon, mistä Anni alkoi kauheasti parkua. Riistin esiliinan yltäni ja heitin sen tuon hirveän pään yli, kunnes mestari Frans ennätti hätään ja tempasi sen irti, virkkaen: 'Muori, muori, mitä sanoinkaan tänä aamuna; minä tunnen miekkani, se on elävä!'
"Minä olin vaipunut kauhusta maahan, Anni parkui hirveästi. Pormestari oli perin tyrmistynyt ja antoi minun lapsen kera mennä hänen taloonsa. Siellä hänen vaimonsa lahjoitti minulle ja lapselle toiset vaatteet, ja päivällisen jälkeen lahjoitti pormestari meille rahaakin, samoin useat muutkin kaupunkilaiset, jotka tahtoivat nähdä Annia, niin että minä sain hänelle kokoon kaksikymmentä taaleria ja paljon vaatteita. Iltasella tuli taloon pastori ja puhui minulle kauan siitä, että kasvattaisin Annia vain oikein hyvin jumalanpelossa, enkä välittäisi mitään kaikista noista surullisista enteistä; ne muka olivat pelkästään saatanan pauloja, joita piti halveksia. Sitten hän lahjoitti minulle Annia varten kauniin raamatunkin, joka hänellä on vieläkin, ja sitten tuo hyvä pormestari seuraavana aamuna antoi meidän vielä ajaa kolmen peninkulman matkan kotiin. Oi, hyvä Jumala, ja kaikki on kuitenkin käynyt toteen", sanoi vanhus ja vaikeni.
Kamala aavistus valtasi minut, vanhuksen kertomus oli minut aivan musertanut.
"Jumalan nimessä, muoriseni", huudahdin, "Mitä sitten on tapahtunut
Anni-rukalle, — eikö asiaa voida mitenkään auttaa?"
"Nuo hampaat ovat hänet temmanneet siihen", sanoi vanhus, "tänään hänet mestataan, mutta hän on tehnyt sen epätoivossaan; — kunnia, kunnia oli hänellä mielessä; hän joutui häpeään kunnianhimon vuoksi, eräs ylhäinen mies vietteli hänet ja jätti hänet sitten niine hyvinensä; hän tukehdutti lapsensa samaan esiliinaan, jonka silloin heitin jääkäri Jürgen pään peitteeksi ja jonka hän salaa varasti minulta. Ah, nuo hampaat ovat temmanneet hänet siihen, hän on tehnyt sen mielenhäiriössä. Viettelijä oli luvannut naida hänet ja sanonut Kasperin jääneen Ranskaan. Silloin hän joutui epätoivoon, teki tihutyönsä ja itse ilmoittautui oikeudelle. Kello neljän aikaan hänet mestataan. Hän kirjoitti minulle, että vielä tulisin hänen luoksensa; minä tahdon tehdä sen nyt ja viedä hänelle Kasper-raukan seppeleen ja tervehdyksen ja sen ruusun, jonka sain tänään yöllä; se lohduttaa häntä. Ah, rakas kirjuri, jospa vain voisit anomuskirjalla saada aikaan sen, että Annin ruumis samoinkuin Kasperinkin saataisiin haudata meidän kirkkomaahamme."
"Kaikkeni, kaikkeni tahdon koettaa", huudahdin. "Heti tahdon rientää linnaan; ystäväni, joka antoi sinulle ruusun, on siellä vahdissa; hän kyllä herättää herttuan, minä tahdon polvistua hänen vuoteensa ääreen ja pyytää häneltä armoa Annille."