Näin sanottuaan hän otti Grossingerin miekan, joka hunnun kera vielä virui maassa, irroitti siitä hunnun, peitti sillä Annin ja lausui:
"Tämä onneton huntu, joka niin mielellään olisi tuonut hänelle armahduksen, on palauttava hänelle jälleen kunnian; hän on kuollut kunniallisena ja armahdettuna, huntu on haudattava hänen mukanaan."
Miekan hän antoi vahtiupseerille sanoen:
"Vielä tänään saatte paraadissa määräykseni ulaanin ja tämän tyttö-rukan hautaamisesta."
Nyt hän kovasti liikutettuna luki ääneen Kasperin viime sanat; vanha isoäiti syleili riemunkyyneliä vuodattaen hänen jalkojaan, ikäänkuin hän olisi ollut maailman onnellisin vaimo. Herttua sanoi hänelle:
"Olkaa vain huoleti, te saatte eläkkeen koko loppuajaksenne, minä tahdon panettaa tyttärenpoikanne ja Annin haudalle muistokiven."
Nyt hän käski papin vanhuksen ja ruumisarkun kera, johon mestattu asetettiin, mennä kotiinsa ja sitten toimittaa vanhuksen kotipaikalleen ja huolehtia hautauksesta. Sitten hän, sill'aikaa kun hänen ajutanttinsa saapuivat hevosten kanssa, vielä virkkoi minulle:
"Ilmoittakaa ajutantilleni nimenne, minä kutsutan teidät myöhemmin luokseni; te olette osottanut kaunista ihmisellistä intoa."
Ajutantti merkitsi nimeni muistikirjaansa ja teki minulle kohteliaan kumarruksen. Sitten nelisti herttua, väkijoukon siunausten ja toivotusten saattamana, kaupunkia kohti. Kauniin Annin ruumis vietiin nyt vanhan hyvän isoäidin kera pastorin taloon, ja seuraavana yönä matkusti tämä hänen kanssaan muorin kotikylään. Upseeri saapui myös sinne seuraavana iltana Grossingerin miekan ja ulaani-eskadroonan kera.
Niin haudattiin sitten kelpo Kasper, Grossingerin miekka paareille asetettuna ja vänrikin valtakirja mukana, kauniin Annin kanssa äitinsä viereen. Minä olin myös rientänyt paikalle ja talutin vanhaa isoäitiä, joka iloitsi kuin lapsi, mutta puheli vähän. Ja kun ulaanit ampuivat haudalla kolmannen kerran Kasperin kunniaksi, vaipui hän kuolleena syliini; hänkin sai hautansa omaistensa viereen. Suokoon Jumala heille kaikille riemullisen ylösnousemisen!