Vanhus virkkoi siihen varsin levollisesti: "Tuhannen kiitosta, rakas herra, siitä että kuulit rukoukseni."
Luulin hänen puhuvan minulle ja sanoin:
"Muori hyvä, oletteko sitten rukoillut jotakin minulta, minä en tiennyt sitä."
Silloin kavahti vanhus hämmästyneenä pystyyn ja sanoi:
"Herra on hyvä ja menee nyt vain kotiinsa, rukoilee kiltisti ja paneutuu nukkumaan. Miksi herra kiertelee siinä vielä näin myöhään pitkin katuja, se ei ollenkaan sovi nuorille miehille, sillä vihollinen kulkee ympäri ja etsii, kenen hän saisi pauloihinsa. Monelle on sellainen yöjuoksu ollut turmioksi. Ketä herra etsii, Jumalaako? Hän asustaa ihmisen sydämessä, jos ihminen vain elää siveästi eikä kuljeksi kaduilla. Mutta jos herra etsii vihollista, niin se herralla jo on; siksipä onkin parasta mennä kotiin ja rukoilla, jotta pääsisi siitä irti. Hyvää yötä."
Näin sanottuaan hän aivan levollisesti kääntyi toisaanne päin ja pisti taalerin matkalaukkuunsa. Vanhuksen koko menettely teki minuun omituisen vakavan vaikutuksen, ja niinpä lausuinkin hänelle:
"Kunnon muori, te olette kyllä oikeassa, mutta juuri te itse pidätätte minua tässä; kuulin teidän rukoilevan ja tahdoin pyytää teitä ajattelemaan rukoillessanne minuakin."
"Sen olen jo tehnytkin", sanoi hän. "Kun näet äsken näin herran kävelevän tuolla lehmuskujalla, rukoilin Jumalaa antamaan herralle hyviä ajatuksia. Nyt oletkin saanut niitä, siispä on sinun parasta mennä nukkumaan."
Mutta minä istahdin hänen viereensä portaille ja tartuin hänen kuivaan käteensä sanoen:
"Suokaa minun istua tässä luonanne koko yö ja kertokaa minulle, mistä olette ja mitä etsitte täältä kaupungista. Teillä ei ole täällä mitään turvaa, teidän iässänne ollaan lähempänä Jumalaa kuin ihmisiä, maailma on muuttunut siitä kun olitte nuori."