"Valtiatar", sanoi 'hengen vihollinen', "olen äskettäin tarjonnut kunnioitettavalle Paul Petrovitshille oivallisen tilaisuuden tehdä Umm Djehanin onnelliseksi".
"Jos haluatte tehdä hänet onnelliseksi", vastasi Kauneudenloiste, "niin hän tulee teitä siitä luultavasti kiittämään hyvin vähän. Ainakin pitäisi tietää, kuinka olette asiaa ajatellut."
Gregor Ivanitsh teki oikealla kädellään ilmassa liikkeen ja pudisti päätään tavalla, jonka tarkoituksena oli ilmaista epäitsekkyyttä ja jalomielisyyttä.
"Pyh", sanoi hän, "sen kyllä tiedän! Jos minä tahtoisin näyttää olevani tässä asiassa hänelle hyödyksi, tekisi se häneen tänään yhtä vähäisen vaikutuksen kuin kolme kuukautta sitten. Hän ei tahdo tietää mitään palvelijastaan, ja tämä hänen palvelijansa ei myöskään vähääkään halua tuottaa itselleen hankaluuksia ja vielä siitä palkakseen saada ylenkatsetta. Sellaiset tuhmuudet jätän hengen palvelijoille. Ei, jättäkää minut syrjään. Minä haluan vain yksinkertaisesti ehdottaa, että Umm Djehan menee naimisiin erään kaimakamin kanssa. Puhuakseni heti suuni puhtaaksi otin hiljattain mukaani hänen valokuvansa, jonka kenraalitar oli teettänyt kahdeksan vuotta sitten. Olen näyttänyt sitä puheenaolevalle arvokkaalle herralle, ja todentotta hänessä on syttynyt liekki. Toistan vieläkin, hän on arvokas herra. Hän on vasta seitsemänkymmenen vanha; häntä pidetään ankarana muhamettilaisena; hän ei juo viiniä eikä viinaa, ja se seikka viehättänee suuresti Umm Djehania, joka ehdottomasti vihaa sellaisia ihania aineita. Vielä enemmän inhoaa kaimakami eurooppalaisia, ja se sopii myös mainiosti Umm Djehanille, joka huonosti kätkee tunteitaan tässä suhteessa. Lopuksi ukko on rikas. Tunnen hänen kolmessa kylässä Batumin ympärillä olevat maatilansa, ja sitäpaitsi hänellä on sievät tulot Gymyshkhanan hopeakaivoksista. Niin, katsokaahan nyt, mitä teette."
"Rakastan Umm Djehania hellästi", vastasi Kauneudenloiste. "Hän on ottotyttäreni. Sydämeni vuotaa verta pelkästään kuullessani sananne. Miten käy minun, kun minun on luovuttava lapsestani? Kuolen tuhat kuolemaa, minut on haudattava, olen jo haudattu! Tässä on harkittava! Kuinka paljon annetaan minulle suostumuksestani sellaiseen uhriin?"
Gregor Ivanitsh pyyhkäisi leukaansa.
"Se on itse asiassa tärkeä kohta. Umm Djehan saa kolmanneksen siitä, mitä kaimakami maksaa, toisen kolmanneksen saan minä tämän onnellisen liiton varsinaisena alkuunpanijana, ja kolmannen kolmanneksen saatte te jakaa meidän rakkaan ja hyvän ystävämme poliisipäällikön kanssa. Ostaja tarjoo kaksi tuhatta hopearuplaa."
"Kaksituhatta hopearuplaa?" vastasi tanssinopettajatar epätoivoisin ilmein, "mitä te ajattelette? Kuinka olette edes voinut kuunnella sellaista ehdotusta päin silmiä nauramatta. Tyttö, joka on oikea hyveen ja viattomuuden helmi, joka ei ole koskaan muulloin tanssinut kuin arvossapidetyimmille henkilöille, kuten kenraaleille ja eversteille, korkeintaan — kerran pari — majureille! Tyttö, joka puhuu venäjää ja ranskaa kuin olisi keksinyt nuo kielet, joka lisäksi osaa lukea ja kirjoittaa ja vielä ymmärtää maantiedettäkin! Tyttö, joka…"
Gregor Ivanitsh pani lempeän tuttavallisesti kätensä hänen suulleen ja jatkoi puolestaan valitusvirttä: "Tyttö, joka on viehättävä, mutta myös hyvin laiha, jolla on sievät, mutta siniset eikä tavallisesti erikoisen lempeästi katselevat silmät; tyttö, joka tietää joukon kauniita asioita, niin kyllä, mutta osaa myös käyttää puukkoa aika taitavasti, sillä itsellänikin on merkki hartioissani; tyttö, joka valitettavasti kyllä ei aina ole erikoisen rakastettavalla tuulella; lyhyesti tyttö, joka on lihaksi tullut paholainen. Jos ostaa hänet kahdesta tuhannesta ruplasta, niin ostaa mielestäni oman onnettomuutensa niin kalliisti kuin suinkin mahdollista."
"Mutta minulle tulisi siis vain kuudesosa summasta eikä enempää?"