Gregor Ivanitsh oli oikeassa: Umm Djehan ei ollut oikeastaan kaunis. Siitä huolimatta tyttö oli hänet hurmannut ja vallannut, ja se oli ymmärrettävää. Tästä nuoresta tytöstä huokui jotakin valtavan houkuttelevaa. Jos haluaisi ilmoittaa sen syyt, ei niitä voisi löytää. Joka tapauksessa huomasi lakkaamatta tämän ominaisuuden vaikutuksen. Hän oli niitä olentoja, jotka valtaavat ja hurmaavat, paholaisen lailla kietovat pauloihinsa voimatta itse sanoa miten ja miksi. Tosin olisi kylmä arvostelija keksinyt hänelle vain yhden mainesanan ja sanonut: hän on kummallinen, mutta kukaan arvostelija ei olisi hänen läsnä ollessaan jäänyt piittaamattomaksi.
"Rakas käpyni", sanoi Kauneudenloiste istuutuen oppilaansa viereen, "kuuleppas tarkoin, nyt tulee suuri salaisuus".
Huomattuaan Umm Djehanin sitten kääntävän katseensa hän ryhtyi alusta loppuun kertomaan sitä keskustelua, joka hänellä oli ollut Gregor Ivanitshin kanssa.
Lukuisista puhetaidollisista varokeinoista, joita hän käytti, houkuttelevista käänteistä, joita hän punoi kertomukseen, kaikkien sanojensa hunajanmakeasta ja imartelevasta sävystä, siitä, mistä hän vaikeni, niinkuin siitä, mitä hän monin voimasanoin vahvisti, huomasi selvästi, ettei tanssinopettajatar odottanut saavansa nuorta lesgiläistä helposti taipumaan. Hänelle tuli miellyttävä yllätys, kun tyttö hetken harkinnan jälkeen antoi rohkaisevan vastauksen, johon toinen ei ollut valmistautunut.
"Mutta kuinka voin olla varma", sanoi hän, "ettei tuo Gregor Ivanitsh ja muut viritä minulle ansoja?"
"Olisit siis taipuvainen, sydänkäpyseni, ottamaan kaimakamin mieheksesi?"
"Paikalla, mutta en halua tulla petetyksi."
Hän tokaisi nämä sanat kiivaasti. Hänen silmänsä, jotka muutenkaan eivät olleet kasvojen tasolla, vaan hieman traagillisin ilmein tuijottivat kaarevan otsan alta, näyttivät painuvan vieläkin syvemmälle kuoppiinsa, ja koko hänen ilmeensä oli niin puhuva, että Kauneudenloiste vastasi vakuuttavalla äänellä:
"Kuinka sellaisilla asioilla leikittäisiin? Muuten, ei olisi helppokaan saada mitään sellaista toimeen."
Umm Djehan ei vastannut. Hän alkoi tuijottaa lattiaan ja vaipui unelmiin. Liikutettuna niin harvinaisesta taipuvaisuudesta emäntä pani kätensä hänen kaulalleen ja aikoi suudella häntä, kun likainen pieni tyttö astui sisään.