E.H. Parker huomauttaa, että samoin kuin länsimailla oli kerran 'paavien babylonilainen vankeus', niin on Kiinassakin ollut kungfutselainen skisma. Kun Džin-tatarit (Tzin, Kin; kulta, metalli, aseet) vuonna 1127 karkottivat Sung-hallituksen Jangtse-virran eteläpuolelle (Eteläinen Sung-dynastia), niin meni myöskin silloinen 'Kungfutse' hallitushuoneen mukana etelään. Täällä hänelle annettiin 'Avignon' Dž'y Džou Fu:ssa Džē Kiang-maakunnan lounaiskulmassa. Kun sitten mongolit kukistivat nämä 'Kultaiset tatarit', ja silloinen 'Kungfutse' hankkiutui palaamaan isänmaahansa, niin havaittiinkin, että täällä oli asetettu toinen 'Kungfutse' Jen Šeng Kung:in valtaistuimelle.
Kublai Khan, mongolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) perustaja ja 'Kiinan kanavan' lopullinen rakennuttaja, jonka valtakunta ulottui Keltaisesta merestä Mustaan mereen, oli Kiinan sivistyksen harras ihailija ja kungfutselaisuuden suosija. — Vuonna 1896 eräs Jen Šeng Kung vetosi keisariin saadakseen laillista tietä omakseen koko sen 900 hehtaarin maa-alueen, jonka Kublai Khan oli kahdessa osassa v. 1294 lahjoittanut K'ung-suvulle, vasta valmistuneen kanavan varrella Kiang Su-maakunnan luoteiskulmassa. Pyyntöön suostuttiin, ja nyt saa Jen Šeng Kung runsaiden tulojensa lisäksi vuosittain lähettää asiamiehensä kokoamaan verot näiltä Hsy Džou-piirin asukkailta.
Ming-dynastian aikana (1368-1644) eivät Kungfutsen jälkeläiset näytä saaneen suoranaisempia etuoikeuksia. Suku kasvoi kuitenkin iässä ja arvossa, ja sen suurinta miestä palvottiin yhä innokkaammin.
Viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'ing (1644-1912), on korottanut kungfutselaisuuden huippuunsa. Tästä kunniasta eivät suvun jäsenetkään ole jääneet osattomiksi. Heti suvun ensimmäinen keisari, Šuen Drï, hallituksensa toisena vuonna (1645) antoi julistuksen, että maakunnan pääkaupungissa joka kolmas vuosi pidettävissä julkisissa tutkinnoissa toisen asteen oppiarvoa varten (Džy Ren, 'huomattu oppinut') yhdelle Kungfutsen jälkeläisistä on aina annettava tämä oppiarvo. Samana vuonna täytyi keisarin kuitenkin antaa vakava varoitus silloiselle 'Kungfutselle'. Asia on mielenkiintoinen ja seuraavanlaatuinen:
Eräs suvun vanhemmista jäsenistä, jcka oli ollut korkeassa virka-asemassa, esitti Hänen Majesteetilleen seuraavaa: — "Kung Yin Dži, yhdessä jälkeläistensä kanssa neljässä polvessa, on asianmukaisesti esi-isäin temppelissä tehnyt esi-isille ilmoituksen mandžulaisen palmikon käytäntöönottamisesta Kiinassa; mutta Han-dynastiasta alkaen (200 e.Kr.) aina Ming-dynastian loppuun saakka (1644 j.Kr.) Kungfutsen suvun tavat ovat pysyneet samoina, huolimatta hallitushuoneiden vaihteluista. Nyt herää kysymys: — Onko pukeutumistavan muuttamisen vaatimus sopusoinnussa Keisarin jalomielisen tahdon kanssa kunnioittaa Kungfutsea? Vaaditaanko meiltä todellakin mandžulaisen palmikon käytäntcönottamista?" — Tähän tärkeään kysymykseen vastasi keisari seuraavasti: — "Siitä ei voi olla kysymystäkään. Otsatukan ajelemisen määräys on järkähtämätön; niskoiteleville ei ole mitään armahdusta. Kysymyksen tekijä on (ipso facto) tehnyt itsensä kuolemanrangaistukseen vikapääksi; se kuitenkin tässä tapauksessa peruutetaan hänen suhteensa vuoksi tuohon Viisaaseen. Jos Viisas itse nyt olisi elänyt, niin hänkin olisi pitänyt tätä tottelemattomuutta voimassaolevaa lakia kohtaan sen 'kultaisen keskitien' loukkauksena, jota hän niin tehosti. Älköön kysymyksentekijä enää koskaan olko julkisessa virassa." — Niin on siis 'Uhkuvan Viisauden Prinssinkin', yhdessä koko armoitetun sukunsa kanssa, ollut taipuminen tähän raakalaisten tuomaan ikävään tapaan. Tämä välikohtaus ei kuitenkaan vähentänyt keisarin kunnioitusta Kungfutsen jälkeläistä kohtaan, sillä seitsemän vuotta myöhemmin (1652) oli Jen Šeng Kung kutsuttu juhla-aterialle korkeimpain valtion virkamiesten seuraan.
Seuraava keisari, K'ang Hsi (1662-1723), eräs Kiinan parhaimpia hallitsijoita, laajensi v. 1719 K'ung-suvun oppiarvojen saamismahdollisuuksia myöntämällä kahdelle suvun jäsenelle oikeuden saada alin oppiarvo (Siu Ts'ai, 'lupaava kyky') joka vuotisissa julkisissa tutkinnoissa Si An (Sui An)-kaupungissa, Dž'y Džou:n piiriä Dže Kiang:in maakunnassa, — siellä missä 'Kungfutse' kerran oli maanpaossa. Kungfutsen jälkeläisiä arvioidaan siellä olevan noin 10,000 henkeä.
Kungfutsen jälkeläisiä arvellaan nykyisin olevan kaikkiaan noin 30,000 henkeä. Ne eivät kaikki kuitenkaan liene Kungfutsen todellisia jälkeläisiä; monet lienevät otetut tähän etuoikeutettuun sukuun armeliaisuus- tai muista syistä, kuten Tschepe huomauttaa. Niin antoivat esimerkiksi Han-dynastian keisarit Liu-nimensä ja T'ang-dynastian keisarit Li-nimensä monille alamaisistaan. Kung, Liu ja Li lienevätkin kunniakkaimpia sukunimiä Kiinassa. Väkirikkaita ovat myöskin monet muut suvut, sillä uusia sukunimiä ei yleensä synny ja vanhoja on kansan lukumäärään nähden tavattoman vähän. Guignes'in sanakirjassa, vuodelta 1813, on 438 sukunimeä. Nykyisin lienee niitä noin 450 paikkeilla. Jokaista sukunimeä kohti tulee siis keskimäärin lähes 1 milj. kiinalaista. K'ung-suku on tietysti vanhin ja kunniakkain; sen sukuluettelot ulottuvat eheänä sarjana aina 'Keltaiseen Hallitsijaan' saakka 2697 e.Kr., siis noin 4,600 vuotta. Länsimaalaiset eivät ole kuitenkaan taipuvaisia antamaan niille täyttä varmuutta pitemmälle kuin Džou-hallitsijasuvun alkuun, 1122 e.Kr.; Kungfutsen suku voidaan siis täydellä varmuudella osoittaa olevan yli 3,000 vuoden vanha. Kun nykyinen suvun päämies edustaa 76:ttä polvea Kungfutsesta, niin tulee 2,500 vuoden ajalta jokaista polvea kohti keskimäärin 32 vuotta.
Puhumattakaan siitä, että K'ung-suku on vapaa rasituksista, joita tavallisten kansalaisten tulee kantaa, on se sen lisäksi aikojen kuluessa saanut runsaita maa-alueita eri osissa Šan Tung-maakuntaa. Tohtori Edkins arvioi näiden kokonaismäärän 20,000 hehtaariksi. Näiden vuotuiset tulot ovat arvioidut 120,000 punnaksi. Jos otamme punnan 50 markan arvoiseksi, niin 'Uhkuvan Viisauden Prinssin' suoranaiset verotulot ovat vuosittain 6 milj. Suomen markkaa. Näillä pääomillaan hän harjoittaa suurenmoista kauppaliikettä, jonka voitot lienevät vähintään yhtä suuret. Hänen ainoa velvollisuutensa on hoitaa Kungfutsen hautaa ja temppeliä Dž'y Fu:ssa.
Kungfutsen suvun päämies, Jen Šeng Kung, on valtakunnan korkeimman arvon omistajia. Viimeisen halitsijasuvun loppuaikoina oli hänen asemansa hovissa heti keisarillisten prinssien ja muutamien keisarin neuvonantajien jälkeen, ennen ministereitä ja varakuninkaitakin. Kun esimerkiksi keisari Tung Drï kuoli ja Kuang Hsy nousi hallitusistuimelle (1874), niin silloinen 'Uhkuvan Viisauden Prinssi' Kung Hsiang K'o lähetti osanottokirjelmänsä kuolemantapauksen johdosta suoraan keisari Kuang Hsy:lle luvaten tulla katsomaan uuden hallitsijan 'täydellistä käyttäytymistä'. Audienssi myönnettiin hänelle ilman muuta. Samalla tavoin myös keisarit tekevät vierailuja, varsinkin juuri hallitusistuimelle nousemisensa johdosta, Jen Šeng Kung:in pyhäkköön.
On luonnollista, että ulkomaalaisten on ollut vaikea tavata Hänen Ylhäisyyttään 'Uhkuvan Viisauden Prinssiä'. Vuonna 1865 yritti sitä turhaan lähetyssaarnaaja, tohtori Alexander Williamson. Samanlaisen turhan yrityksen tekivät lähetyssaarnaajat, tohtorit, James Legge ja Joseph Edkins v. 1873, sekä lähetyssaarnaaja J.H. Langhlin v. 1893. Kaikki nämä saivat kuitenkin katsella temppelin nähtävyyksiä. Parempi menestys oli konsuli Markhamilla, jonka 75:s Kungfutsen jälkeläinen otti ystävällisesti vastaan v. 1869. Sir James Stewart Lockhart sai v. 1903 tavata Kungfutsen jälkeläistä 76:nnessa polvessa, Uhkuvan Viisauden Prinssiä Kung Ling I:tä, jota myöskin A. Tschepe (S.J.) sai tavata v. 1907, jolloin hän antoi tälle tässä yhteydessä esittämämme valokuvan. Kun kungfutselaisille periaatteille nojautuva keisarius on Kiinasta sen jälkeen (1912) hävinnyt, niin lienee tässä 'prinssissä' Kungfutsen jälkeläisten loisto kohonnut huippuunsa.