2) Laulujenkirja (Šzï Džing, 'Laulujenkaanon') sisältää Kiinan vanhinta meille säilynyttä laulurunoutta. Kungfutsen esi-isien hallituskaudella, Šang-hallitsijasuvun aikana, syntyivät monet näistä tilapäärunoista. Laulujenkirjan runot ovat yli tuhannen vuoden ajalta, toisen hallitsijasuvun alusta (1766) lähelle Kungfutsen syntymää (vuoteen 585). Kungfutsen valikoimasta 311:sta eri laulusta on säilynyt 305. Kun Kungfutse ei mainitse mitään poisjättämästään monta kertaa suuremmasta joukosta lyyrillisiä tuotteita, niin voimme ajatella, että niitä on syntynyt jo paljon aikaisemminkin kuin Laulujenkirjaan otetuista vanhimmat ovat.
Kungfutse lausui tästä laulukokoelmasta: "Joka ei tunne sen sisältöä, ei ole sopiva seuratoveriksi." Suuresta Opista voimme nähdä miten ahkeraan Kungfutsen oppilas (Tsengtse) siinä tekee lainauksia Laulujenkirjasta. Kun Kungfutse kerran tapasi älykkään miehen, ihastui hän kovin ja sanoi, että hänen kanssaan voi ruveta käyttämään Laulujenkirjaa. Länsimaalaisillekin on tämä teos miltei vielä mielenkiintoisempi kuin Historiakirja. Olemme Kungfutselle kiitollisia tämän kokoelman, vaikkapa pienenkin, laatimisesta.
3) Seremoniakirja (Li Džï, 'Seremoniakokoelma') on ikäänsä nähden kolmas järjestyksessä, pääasiallisesti kolmannen hallitsijasuvun ajalta, jota kirjan tärkeimmän osan nimikin (Džou Li) osoittaa. Teos on hyvin laaja, suurempi kuin kaikki muut 'kaanonit' yhteensä. Se ei ole Kungfutsen toimittama, vaikka se koskee juuri hänen pääalaansa. Hän on kuitenkin määräävästi vaikuttanut sen vanhempaan sisällykseen ja häneltä itseltäänkin on osia siinä. Kirjan varsinaisesta toimittajasta tai toimittajista ei ole tietoa. Todennäköisesti on Seremoniakirjaan lisätty paljon Kungfutsen jälkeen, ja sen nykyinen muoto lienee myöhäisemmältä ajalta kuin minkään muun Viiden Kaanonin ja Neljän Kirjan teoksista, Han-dynastian loppuajoilta.
Tämä teos on oikea lakikirja. Uskonnolliset toimitukset ja jokapäiväisenkin elämän sovinnaiset tavat ja tilanteet ovat siinä tarkoin määritellyt. Päähuomio keskittyy vanhempien kunnioituksesta johtuvaan eri arvoisten henkilöiden kuolemantapausten johdosta toimeenpantaviin surunilmaisumuotoihin. Tohtori Martin huomauttaa, että, vaikka Seremoniakirjan säännöt itse asiassa ovat yhtä vähän velvoittavia kiinalaisille kuin Vanhan Testamentin jumalanpalvelusmenot kristikunnalle, niin kuitenkin suurin osa sen sisältöä on lyönyt leimansa nykyisten kiinalaisten elämään. Historiallisena lähdekirjana on teos runsassisältöinen, ikävä vain, että on melkein mahdoton päästä perille, minkä ajan kuvauksena mikin kohta on pidettävä. Nykyisessä muodossaan on teos täysin apokryyfinen.
4) Ennekirja (I' Džing, 'Muutostenkaanon') on hämäräperäisin sisällykseensä nähden kaikista klassillisista teoksista. Sen sijaan ollaan sen kirjoittajista paremmin selvillä kuin edellisen teoksen. Ennekirjan varsinainen kirjoittaja on 'Kirjallisuuskuningas' (Uen Uang), joka, ollessaan Šang-dynastian viimeisen hurjan kuninkaan (Džou Hsin 1154-1122 e.Kr.) vankina, kirjoitti nuo merkilliset mietelmänsä. Hänen poikansa, ihailtu vasalliruhtinas Džou Kung, heti seuraavan hallitsijasuvun (Džou 1122-255) alussa, jatkoi näitä kuvitteluja. Kungfutse kokosi nämä ja teki niihin lisäyksiään.
Tätä teosta on joskus sanottu Kiinan vanhimmaksi kirjaksi, mutta ilman perustusta. Siinä on kyllä varsinainen pohja, tuo kuvakieli, symboliikka, mitä vanhimmalta ajalta, äärimmäisestä muinaisuudesta, sen pitäisi olla aina Kiinan sivistyksen hämäräperäiseltä alkuunpanijalta (Fū Hsï, 2852 e.Kr.), jonka omituiset 'Kahdeksan Viivakuviota' (Pa' Kua) ovat olleet lähtökohtana tässä teoksessa esiintyville kuvioille ja niistä johdetuille mietelmille. Eheistä ja katkonaisista viivoista, kun ne kuusikerroksisina asetetaan eri järjestyksiin, on saatu 64 eri kuviota, joiden kustakin viivasta on kirjoitettu syvämietteisiä selostuksia.
Sanallisesti I' Džing merkitseisi 'Muutostenkaanonia', noiden viivojen eri asentoihin muuttelemista, mutta sen sisällykseen ja tarkoitukseen nähden pidän ylläolevaa suomalaista nimeä parempana. Sillä jo Kungfutsen aikana tätä teosta käytettiin ennustelemistarkoituksiin. Senvucksi taikauskoinen Ensimmäinen Keisari ei kohdistanut vainoaan tähän kirjaan, joten se on säilynyt meille kokonaisena.
Ennekirjassa käsitellään noiden kuvioiden avulla jonkinlaista luonnonfilosofiaa, luonnonilmiöiden tarkoitusperäistä tarkastelua, siveysoppia ja valtio-oppia. Kungfutse luulee voivansa säästyä suuremmilta virheiltä tämän teoksen pitkällisen tutkimuksen kautta, johon hän ei ole elonpäivinään saanut mielestään tarpeeksi aikaa. Merkillistä tälle järjestelmälle on, että luku, numero, tehdään niin tärkeäksi. Siinä se lähentelee Kungfutsen aikalaisen Pythagoraan mietelmiä.
Tässä teoksessa ilmenee ensi kerran Kiinan klassillisessa kirjallisuudessa dualistinen maailmankäsitys, jonka mukaan kaksi vastakkaista voimaa hallitsee maailmankaikkeutta ja määrää sen olemuksen. Nämä perusvoimat ovat kiinalaisten mukaan Jang ja In, Valkeus ja Pimeys, lämmin ja kylmä (aurinko ja kuu), aktiivinen ja passiivinen, maskuliininen ja feminiininen perusvoima.
Teos on suureksi osaksi arvoitus sekä kiinalaisille että ulkomaalaisille.