3) 'Kultainen Keskitie' (Džung Jung, 'Ainainen Oikea') on nimensä puolesta kiinalaistenkin ajattelijain keskuudessa monin tavoin tulkittu, mutta ei kuitenkaan niin olennaisesti vastakkaisiin suuntiin kuin länsimaisissa esityksissä. Käyttämämme suomalainen nimi on jonkin verran vapaa käännös, mutta asiallisesti kuitenkin oikea. Teos on Kungfutsen pojanpojan K'ung Džï:n (Tzi Szï) kirjoittama. Edellä on siitä lainattu Kungfutsea kiittävä lauselma. Teoksen alussa julkilausutaan kungfutselainen käsitys ihmisluonnon hyvyydestä. "Sitä minkä Taivas on meille antanut, sanotaan Ihmisen Luonnoksi" (Hsing). Mukautumista tähän luontoon sanotaan (Oikeaksi) Opiksi (Tao, tie). Oikean opin kehittelemistä sanotaan Opetukseksi (Džiao, opetus, oppi).
Tämä pienehkö teos on pääasiallisesti uskonnollissiveellistä sisältöä, sen sijaan että muissa Neljän Kirjan teoksissa, varsinkin ensimmäisessä ja viimeisessä, kiinnitetään niin paljon huomiota valtio-oppiin.
4) Mongtse (Mengtse, Mencius), on kiinalaisten virallisen arvostelun mukaan 'Toisen Arvoasteen Viisas' (Jā Šeng); Kungfutse on tietysti "Kaikkein Viisain" (Drï Šeng). Mongtse syntyi noin sata vuotta Kungfutsen kuoleman jälkeen ja eli 83 vuoden vanhaksi (372-289 e.Kr.). Hänen teoksellaan ei ole muuta nimeä kuin tekijän nimi. Tämä teos sisältää seitsemän lukua, joista kukin jakautuu kahteen osaan. Se on laajempi kuin kolme muuta Neljän Kirjan teosta yhteensä.
Teoksen sisällys on ensi kädessä valtio-oppia ja yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyä. Uskonnollinen puoli väistyy Mongtsella vielä enemmän sivuseikaksi kuin Kungfutsella. Opin ihmisluonnon ehdottomasta hyvyydestä vie Mongtse äärimmäisyyteen asti. Valtio-opissaan hän tehostaa kansan oikeuksia, täydennykseksi Kungfutsen yksipuolisille ruhtinasopeille. Kungfutsen siveysoppia puoltaa Mongtse kaikin voimin. Kuvarikas ja tenhova kirjoitustyyli sekä rohkea ja miehekäs esitystapa tekevät Mongtsen mitä mieluisimmaksi luettavaksi länsimaalaisillekin.
* * * * *
Kolme 'Neljän Kirjan' teoksista on siis Kungfutsen jälkeläisten ja oppilasten kokoilemia pääasiallisesti Kungfutsen ajatelmista, keskusteluista ja opetuksista. Neljäs lienee, ainakin suureksi osaksi, Mongtsen itsensä kirjoittama, vaikka teoksen lopullinen muoto on nähtävästi hänen oppilaidensa työtä. 'Viiden Kaanonin' teoksista on neljä Kungfutsen toimittamaa. Hänen omaa kirjoittamaansa on niissä, kuten olemme nähneet, sangen vähän: Vain Kevään ja Syksyn lyhyt teksti, Historiakirjan esipuhe, muutamia lisäyksiä Ennekirjaan ja joitakuita kappaleita Seremoniakirjaan. Sen lisäksi lienee Neljän Kirjan ryhmässä Suuren Opin lyhyt teksti suoraan Kungfutselta.
Vaikka Kungfutsen omat kirjalliset esitykset supistuvat hyvin vähiin, niin on hänen merkityksensä tekstikriitikkona ja Viiden Kaanonin toimittajana sangen suuri. (Vaikka Seremoniakirja nykyisessä muodossaan ei ole hänen toimittamansa, niin hän on, kuten edellä on sanottu, määräävästi vaikuttanut sen sisällykseen; senvuoksi puhutaan Kungfutsesta Viiden Kaanonin toimittajana).
Näiden teosten varsinaisia kirjoittajia on miltei lukematon joukko, joista useimmista on aivan mahdoton tietää yhtään mitään, varsinkaan kolmen ensimmäisen Kaanonin kirjoittajista.
Aikaan nähden nämä teokset ovat alkuaan kirjoitetut noin kahden tuhannen vuoden kuluessa (2300-300 e.Kr.) — lukuunottamatta Seremoniakirjaa, jonka viimeiset lisäykset saattavat olla kirjoitetut noin 200 vuotta jälkeen Kristuksen syntymän. Nykyisen muotonsa nämä kahdeksan teosta ovat saaneet kuitenkin verrattain lyhyenä aikana, noin kahden sadan vuoden kuluessa (500-300 e.Kr.) (Silloin emme tietysti ota huomioon niitä vajauksia, vieläpä asiallisia muutoksiakin sisällykseen ja järjestykseen nähden, joita vaino ja hävitykset ovat tuottaneet. Vieläpä niin myöhään kuin 12:nnella vuosisadalla jälkeen Kristuksen järjestelee Džu Hsi klassillisen kirjallisuuden tekstiä, harjoittamiensa huolellisten tutkimusten perustuksella, ja täyttääkin puuttuvia paikkoja.)
Kunnioituksenkirja (Hsiao Džing, 'Kunnioituksenkaanon') on kymmenes kungfutselaisista klassillisista teoksista. Tämä on yhtä hämäräperäinen syntyynsä nähden kuin Seremoniakirjakin. Virallisesti väitetään näiden kummankin teoksen syntyneen ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua, mutta hätäisinkin silmäys niiden kielelliseen asuun asettaa ne paljon myöhäisemmiksi. Kun varsinkin Kunnioituksenkirjan kautta valtakunnan hallitseminen on tuntuvasti tullut helpommaksi, niin on Kiinan keisareilla ollut syytä asettaa näiden teosten synty jotenkin samanaikuiseksi muiden klassillisten teosten kanssa.