Kirjoittajaksi mainitaan teoksen oman esityksen mukaan, Kungfutsen oppilas Tsengtse, sama henkilö, jonka olisi pitänyt kirjoittaa Suureen Oppiinkin selittävä osa. Senvuoksi on tämä oppilas saanut keisarillisella määräyksellä komean nimen 'Kungfutsen Julkituoja', 'Viisaan Tulkki' (Dž'uan Šeng). Hyvin luultavasti tällainen teos syntyikin samoihin aikoihin toisten klassillisten teosten kanssa, mutta hävisi sitten 'Ensimmäisen Keisarin' tulenliekkeihin — ainakin samoja asioita silloin käsiteltiin, ovathan ne kungfutselaisuuden keskeisimpiä.
Nykyinen teksti on Kiinan kirjallisuuden 'Augustusajalta', T'ang-hallitsijasuvun (618-907 j.Kr.) Hsyen Tsung-keisarin (712-756) toimesta syntynyt. Virallisesti väitetään, että silloin löydettiin alkuperäinen teksti. Kirjan arvoa on tahdottu tehostaa antamalla sille korkein mahdollinen 'kaanonin' nimi (Džing), joten se nimensä puolesta olisi asetettava 'Viiden Kaanonin' sarjaan. Epäilyttävä syntyperä ja myöhäsyntyisyyttä osoittava tyyli ovat, teoksen ansioista ja keisarillisista määräyksistä huolimatta, vaikuttaneet sen, että Kunnioituksenkirja on kuin onkin jossain määrin alemmassa arvossa kuin nuo yhdeksän muuta teosta. Teoksen sisällyksestä saa hyvän käsityksen sen alkusanoista: —
"Kun Džung Ni oli eräänä päivänä monista toimistaan vapaa, sanoi hän Tsengtselle, joka seisoi lähettyvillä: 'Vanhoilla Viisailla oli mainio menetelmä, jonka avulla kansa eli sovussa ja rauhassa, eikä ylempien ja alempien kesken ollut mitään soraääniä; — käsitätkö mikä se oli?' Tsengtse nousi ylös ja vastasi: — 'Minä olen huono ymmärtämään; kuinka voisin huomata sitä?' 'Istu sitten', sanoi Mestari, 'minä opetan sinua. Lapsenkunnioitus on kaikkien hyveiden perustus; siitä alkaa kaikki moraali. Meidän ruumiimme, jokaista hiussuortuvaa ja ihonpoimua myöten, ovat vanhempien perintöä, eikä niitä saa turmella tai vahingoittaa. Tämä on lapsenkunnioituksen alku. Kun olemme hyveenharjoituksen tiellä saavuttaneet luonteenlujuutta ja jättäneet hyvän nimen jälkimaailmalle on tämä lapsenkunnioituksen lopullinen päämäärä. Se alkaa vanhempien jalkain juuressa, jatkuu ruhtinaan.palveluksessa, ja päättyy kypsyneen elämänkäsityksen muodostamisessa'."
Kunnioituksenkirjan kaikki kahdeksantoista lyhyttä lukua kehittelevät johdonmukaisesti tätä ajatusta, osoittaen yksityiskohtaisesti, mitä tämä perusaate, Hsiao, kussakin elämänasemassa olevalta vaatii, 'Taivaanpojasta' ja prinsseistä alkaen virka- ja lukumiehiin sekä alimpaan rahvaaseen asti.
'Hsiao' on yhdistys sanoista Lao (kunnianarvoisa, vanha) ja Tzï (poika, lapsi). Merkkiyhdistymä on tehty siten, että Tzï on asetettu Lao:n alapuolelle: 'Poika (lapsi) kunnianarvoisan vanhuksen jalkain juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä ei tällä sanalla olekaan kuin lapsen kunnioitus vanhempiaan, myöskin äitiä, kohtaan, sekä siitä johdettu kaiken esi- ja arvovallan kunnioitus. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman terminsä, erikoisen sanamerkkinsä. Myöskin merkin äänneasu lienee syntynyt samalla tavoin: Tzï-lao > Džiao > Hsiao.
Vielä on mainittava yksi kungfutselaisuuden peruskirjoista.
Pyhä Julistus[21] (Šeng Y) on nykyisessä muodossaan kolmen miehen työn tulos. Mandžulaisen hallitsijasuvun toinen keisari, K'ang Hsi (1662-1723), kirjoitti ensin (1670) kuusitoista seitsenmerkkistä mietelausetta, joita aluksi pidettiin virastohuoneiden seinäkoristeina. Sittemmin hänen poikansa ja seuraajansa Jung Džen (1723-1736) kehitteli näitä ajatuksia ja julkaisi teoksen hiukan helpommalla kirjoitustyylillä v. 1724. Eräs korkea virkamies Uang Jiu P'u käänsi nämä ajatukset sitten yleispuhekielelle (Kuan Hua), liittäen esitykseensä runsaasti sananlaskuja, jokapäiväisestä käytännöstä otettuja lauseparsia ja kirjatermejäkin. Siten on teoksen kieli — vaikka sitä voi korvan avulla ymmärtää — rikkaampaa kuin konsanaan puhekieli.
Teos on siis ainoalaatuinen kungfutselaisen kirjallisuuden joukossa sikäli että se on nykyisessä muodossaan kirjoitettu yleispuhekielellä, eikä kirjakielellä (Uen Li).
Teoksen täydellinen nimi on, Pyhän Julistuksen Avarain Opetusten Suora Selitys, (Šeng-Y Kuang-Hsūin Drï-Kai), jossa kolme eri osaa viittaavat kolmeen kirjoittajaan.
Sisältöönsä nähden teos edustaa täysin kungfutselaisia ajatuksia, liittyen lähinnä Kunnioituksenkirjaan. Esitys on kuitenkin vieläkin käytännöllisempää ja jokapäiväisempää. Teosta on luettu ja selitetty viimeisen hallitsijasuvun aikana jokaisen kuukauden 1:nä ja 15 päivänä jokaisessa kaupungissa, jopa kylässäkin, julkisesti kansalle. Se on siis kungfutselaisuuden kansanvalistuskirja, samanlainen kuin taolainen Korkeimman Kaitselmus (Palkinto- ja Rangaistusoppi, T'ai Šang Kan Ing P'ien).